Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Vaalikokouksen koulutukset videona

Jäikö Hämeenlinnan Loistava Tulevaisuus -vaalikokouksen koulutukset tai debatti välistä? Tässä kootusti viikonlopun debatti ja keynote koulutuksia. Kuvaajina toimivat Simo Rokka ja Jesse Soini.

Debattifinaali 2016

Debatissa ovat vastakkain Kuopion ja Espoon Nuorkauppakamarit.

Pekka Möttö, Liikkumisen tulevaisuus alkaa nyt

Pekka Möttö on rohkealla otteella uudistanut joukkoliikennettä ja pakottanut perinteiset yhtiöt tarkastelemaan maailmaa uudella tavalla. Tuup tekee sitä samaa parhaillaan kaupunkiliikenteessä. Pekka johdattaa meidät out-of-the-box ajatteluun omalla rohkealla esimerkillään.

Risto Kuulasmaa – Kasvun paikka – tosielämän tarinoita kameran ja naamion takaa

Kuulasmaa on innovaatioiden, ketterän ja jatkuvan kehittämisen puolestapuhuja, jonka mukaan nyt eletään aikaa, jolloin on vaarallisempaa pysyä paikoillaan kuin kokeilla jotakin uutta ja rohkeaa. Kuulasmaa peräänkuuluttaa nuorten suomalaisten johtajien vuoropuhelua ja jokaisen ihmisen omaa mahdollisuutta kehittää itsestään jatkuvasti parempi versio eri elämän aloilla. Kuulasmaan kätten jälki näkyy muun muassa Duudsonien, Madventuresin ja Docventuresin tuottajana, Tubecon tapahtuman taustavoimana sekä useiden eri yritysten johdon strategisena konsulttina. Missä Kuulasmaa, siellä innovaatio.

https://www.youtube.com/watch?v=SW62j4rIvQo&index=1&list=PLqW3NNyMzPMDr-IruuFfL6Yyge6FUYtOE

 

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Debattimestaruus Kuopioon

Next Post

Tässä ovat Vuoden Nuori Johtaja 2016 -ehdokkaat

Read next