N

Vaalikokouksessa 23.9.2017 valittu alueen johtoryhmä

 

  •  Aluejohtaja (VP, on SNKK:n hallituksen jäsen mutta valitaan aluevaalikokouksessa)

Hanna Saari, Havis Amandan NKK

Olen Hanna Saari ja haen A-alueen Aluejohtajaksi. Tulen Havis Amandan Nuorkauppakamarista ja olen tänä vuonna kamarimme Puheenjohtaja. Koulutukseltani olen KTM (strateginen johtaminen) ja taustalla vaikuttaa myös tradenomin tutkinto rahoituksesta. Koska haluan kehittyä jatkuvasti, olen vahvistanut osaamistani työnohessa mm. LKV ja ITIL Foundation -tutkinnoilla. Työurastani olen lähes 10 vuotta viettänyt pankkimaailmassa rahoitustehtävissä, mutta viimeisen vuoden olen luotsannut digityöntekijöitä ohjelmistorobotiikan startupissa. Uravaihtooni vaikutti hyvin vahvasti JC-maailman tuoma verkosto, tuki ja toiminnasta saatu itsevarmuus heittäytyä uudelle alalle.

JC-maailmassa olen ollut aktiivinen toimija vuodesta 2013. Kokemuksia löytyy hallitustyöstä, projekteista ja erityisesti yhteistyökumppanihankinnasta. Kokouksia sekä kotimaassa, että kansainvälisestikin löytyy kantakortista yhteensä yli 20 kappaletta. Nämä kertovat siitä, että olen luonteeltani utelias, määrätietoinen ja aikaansaava. Olen myös kunnianhimoinen ja haluan kehittyä johtajana, siksi haen Aluejohtajan tehtävään.

Ihmisten kehittyminen ja siinä tukeminen vievät minua eteenpäin ja olen nauttinut suunnattomasti Puheenjohtajavuodesta. Haluan päästä jakamaan parhaita oppejani myös ensi vuoden tekijöille. Uskon, että minulla on vahva käsitys alueemme tilasta tällä hetkellä ja ymmärrän, mitä asioita tulee kehittää, jotta voimme vauhdittaa jäsentemme menestystä työelämässä. Haluan myös tuoda tuoreita näkemyksiä ja ajatuksia SNKK:n hallitukseen siitä, miten voimme saada jäsenmäärämme kasvuun ja olla oikeasti merkittävä työelämävaikuttaja.

Pääteemani vuodelle 2018 ovat:

  • Työelämälähtöisyys ja business-verkostoKonseptoimme koulutuksiamme ja tarjoamme jäsenistöllemme juuri niitä taitoja, joita työelämässä tarvitaan
  • Yhteisöllisyys ja ihmisjohtajuus – Hyvä yhteishenki alueella tarvitsee hyvän ihmisjohtajan
  • Esimerkillä johtaminen – ei vain puhetta vaan myös tekoja, työ ja JC-toiminta kulkevat käsikädessä.

Suosittelijat: Karri Lehmusvaara ja Heikki Sainio

 

  • Aluekoordinaattori (RC)

Anu Salminen, Vihdin NKK

Olen Anu Salminen ja haen aluekoordinaattoriksi (RC) vuodelle 2018.

Toimin Vihdin kamarissa parhaillaan puheenjohtajana. Kamariurani alkoi vuonna 2014, jolloin koejäsenyyden päätteeksi minut valittiin samassa kokouksessa jäseneksi ja kamarin sihteeriksi seuraavalle vuodelle. Vuonna 2015 toimin sihteerinä ja useiden projektien ja kokousten innostamina hain DP:ksi vuodelle 2016.

Tiesin jo heti DP-vuoteni alussa, että tarvitsen paljon valmennusta ja tukea, jotta yltäisin samoihin suorituksiin kuin edelliset puheenjohtajat. DP-valmennuksessa sain onneksi kaikki tarvittavat eväät JC-tietotaitoa ja johtajuuden teemoja myöten. Puheenjohtajavuonna kuitenkin tajusin, että tärkein anti oli saamani verkostot kollegoihin. Ryhmästämme on viimeisen kahden vuoden aikana hioutunut tukipilari, jota ilman en olisi PRES-vuotenani pärjännyt.

Tätä henkeä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta haluan osaltani edesauttaa vuoden 2018 valmistautuvien puheenjohtajien ryhmälle. Ihmiset ovat tämän toiminnan ydin ja se suola, jota ilman kokouksemme ja koulutuksemme eivät maistuisi miltään. Vuoden 2018 DP:t tulevat hioutumaan yhteen uuden haasteen äärellä ja varmasti selviytymään voittajina, varman valmennuksen avulla!

Kampanjateemani on: Valmennetaan DP:t voittoon! Pääpainotuksia valmennuksessa ovat:

  1. Pelistrategia

Vuoden 2017 lopussa DP:lle tavoitteet vuodelle 2018, DP-vuoden syksyllä tavoitteet PRES-vuodelle

  1. Tekniikkaharjoittelu

JC-tietotaito, oman kamarin tunteminen, oman itsensä tunteminen, säännöt, johtajuusteemat

  1. Joukkuehenki

DP:t tuntevat ja tukevat toisiaan, hyvien käytäntöjen jakaminen ja ongelmien selvittäminen yhdessä, vahva joukkuehenki PRES-vuodelle

Jokaisella DP:llä tulee olemaan isot saappaat täytettäviksi. Edelliset puheenjohtajat ovat tehneet suuria asioita kamareidensa eteen ja uusilta johtotähdiltä ei odoteta yhtään vähempää. Lupaan tehdä kaikkeni, että he saavat parhaan mahdollisen valmennuksen, jotta heidän kamareidensa historia saa taas uusia, kunniakkaita lukuja kirjoihinsa.

Suosittelijat: Sanni Kiviniemi ja Mikko Manninen

 

  • Aluekoulutuspäällikkö (R-IND)

Irina Kujanpää, Forssan seudun NKK

Olen Forssan seudun nuorkauppakamarin tämän vuoden puheenjohtaja ja ensi vuodelle olen ehdolla aluekoulutuspäälliköksi teemalla ”Kouluttaudu, kehity, menesty”. Kamaritoiminnassa kouluttautuminen on erittäin tärkeässä roolissa, kun haluamme tuottaa jäsenillemme työelämämenestystä. Meistä jokainen haluaa menestyä kuitenkin omalla tavallaan. Selvittämällä jäsenistöltämme, mitä he kaipaavat tulevaisuudeltaan, pystymme vastaamaan koulutustarjonnalla paremmin heidän tarpeisiinsa.

Toisaalta, menestyjiä ovat ne, jotka kertovat muille, kuinka asiat tehdään. Miksi emme siis nostaisi omia jäseniämme nykyistä useammin asiantuntijapuhujiksi? Koulutamme vuosittain älyttömän määrän jäseniämme vakuuttaviksi puhujiksi, debatoijiksi ja kouluttajiksi. Miksi emme siis järjestönä hyödyntäisi tätä jäsenistöä, sillä joukostamme löytyy asiantuntemusta suuntaan, jos toiseenkin. Haluan vauhdittaa jäsenistömme työelämämenestystä myös nostamalla jäsenistöämme entistä enemmän esiin. Keinoja tämän toteuttamiseen aion ensi vuonna etsiä kokeilukulttuurin avulla: kehitetään siis yhdessä ideoita ja katsotaan, mikä niistä toimisi!

Itse olen strateginen muotoilija ja työskentelen tänä vuonna Salon kaupungin kehittämis-, elinkeino- ja työllisyyspalveluissa erityisasiantuntijana. Lisäksi pidän toiminimeni kautta koulutuksia mm. palvelumuotoilusta ja muotoilu-ajattelusta. En kuitenkaan toimisi nyt kouluttajana, ellen olisi kouluttautunut kouluttajapolullamme ja päässyt kokeilemaan kouluttamista käytännössä kamarin kautta. Koko urani ajan olen pyrkinyt kehittämään itseäni ja kamaritoiminnan kautta olen päässyt tekemään sitä mitä suurimmissa määrin – niin koulutusten, kuin erilaisten vastuidenkin kautta. Ensi vuodelle olen hakeutumassa asemaan, jossa nämä yhdistyvät. Toivon aluekoulutuspäällikkönä voivani auttaa jokaista A-alueen jäsentä löytämään apua omalle menestyksen polulleen kamaritoiminnan monipuolisista kouluttautumismahdollisuuksista. Koulutukset ovat erinomainen tapa edistää omia unelmia!

Suosittelijat: Niina Nurmi ja Tiina Vainio

 

  • Alueviestintäpäällikkö (RIO)

Tanja Uusitalo, Loimaan seudun NKK

Olen markkinoinnin monitoiminainen jonka sydän sykkii viestinnälle ja kouluttamiselle. Alueviestintäpäällikkönä minulla olisi paljon annettavaa joten jos minut valitaan, tulee ensi vuosi olemaan yhtä viestintää: mielenkiintoista tietoa tulee joka tuutista, uusia materiaaleja putkahtelee sieltä sun täältä, kamarit ovat kartalla ja tiedottajat parhaimmillaan, ulkopuoliset taas ihmeissään mitä kaikkea täällä tapahtuukaan.

Lupaukseni vuodelle 2018:

  • Antaa kuulua tiedottajat! Luvassa A-luokan LIO-polku.
  • Antaa kuulua – sisällä ja ulkona!
  • Antaa laadun puhua. Ensi vuonna satsataan laadukkaisiin materiaaleihin

Minulle tärkeintä on että ensi vuoden tiedottajat saavat loistaa. Olen toiminut kamarimme tiedottajana tämän vuoden joten tunnen siihen liittyvät haasteet. Juuri siksi aionkin kehitellä A-luokan LIO-polun, jonka avulla tiedottajat voivat syventää omaa osaamistaan ja napata parhaat vinkit omaan kamariviestintäänsä. Se pitää sisällään erilaisia valmennuksia, käytännön ohjeita, työkaluja ja pohjia, jotka helpottavat oman vuoden toteuttamista.

Aluetiedottamisessa taas on minusta keskeisintä pitää kamarit tietoisina toistensa tekemisistä sekä toimia linkkinä keskusliiton ja kamarien välillä. Valtakunnalliset, alueelliset sekä paikalliset tapahtumat ja palvelut on saatava kaikkien tietoisuuteen – haluan että jäsenemme voivat ottaa kaiken ilon irti kamaritoiminnasta.

Aion myös kirkastaa ulkoisen viestinnän roolia ja kanavia, jotta tavoittaisimme paremmin ja hallitummin sidosryhmämme. Kuten strategiassammekin jo sanotaan, me olemme johtajuuden ja työelämän kasvualusta – minun henkilökohtainen missioni on, että myös ulkopuolisetkin tietäisivät tämän.  Kaikki lähtee alueen visuaalisen ilmeen kehittämisestä, materiaalien uudistamisesta sekä kamarien briiffaamisesta.

Mikäli minut siis valitaan seuraavaksi RIO:ksi, tullaan ensi vuonna panostamaan tiedottajien sparraamiseen, monipuoliseen aluetiedottamiseen sekä laadukkaaseen ulkoiseen viestintään. Perästä kuuluu!

Suosittelijat: Niina Nurmi ja Teemu Levomäki

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedIn