Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Janne Romppanen senaattoriksi #76506

Janne liittyi Tampereen Nuorkauppakamariin 2012. Hän toimi puheenjohtajana vuonna 2015 ja hänet palkittiin vuodestaan Suomen parhaimpana puheenjohtajana. Lisäksi Janne on toiminut kahdessa muussa hallitusvirassa Tampereen Nuorkauppakamarissa. Janne oli merkittävässä roolissa Tampereen Eurooppakokouksen 2016 -tiimissä ja oli vaikuttamassa Eurooppakokouksen menestykseen. Hän on ollut koko JC-uransa ajan aktiivinen.  Janne on ollut mm. kolmen vuoden ajan kehittämässä Suomen Nuorkauppakamareiden jäsenhallintarekisteriä ja vuonna 2017 hän toimii kansallisena tietohallintopäällikkönä.  Hän on pidetty JC, joka on aina auttamassa muita ja jakamassa osaamistaan. Hän on JC-uransa aikana yli 30 alueelliseen, kansalliseen ja kansainväliseen kokoukseen.
Suomen Nuorkauppakamarit onnittelee uutta senaattoria.
Share this article
Shareable URL
Prev Post

Hannu Nikupeteri senaattoriksi #76498

Next Post

Johtajuusakatemian 2019 järjestelyoikeudet Hämeenlinnan Nkk:lle

Read next