Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
JCI European Conference 2016

Palkittu toiminta tarkoittaa aktiivista järjestöä

Suomessa nuorkauppakamaritoiminta on aktiivista ja palkittua: Salon Nuorkauppakamari voitti kansainväliseltä kattojärjestöltään JCI:lta (Juonior Chamber International) maailmanpalkinnon vuoden 2015 kamaritoiminnasta. Elna Jokinen, 34-vuotias ruokakauppias Salosta, lähti 2011 mukaan sikäläiseen nuorkauppakamariin. Elna toimi yhdistyksen puheenjohtajana, kun kamari voitti palkinnon.

– Olen onnekas, kun pääsin vuonna 2011 Salon Nuorkauppakamariin mukaan. Minut otettiin avosylin vastaan ja annettiin vastuuta. Ilman näitä tekoja ja sitä oppia en olisi tässä nyt saamassa vielä lisää. Toivon sydämestäni, että voisin antaa sitä samaa innostuksen kipinää eteenpäin. Silloin olen onnistunut, kertoo Elna.

Vuonna 2015 Salon Nuorkauppakamari oli aktiivinen niissä asioissa, joita toimintaympäristö kysyi, ja jotka jäsenistö näki tarpeellisena.

– Meillä oli käsittämättömän makea hallitus ja muut tekijät. Kun jostain innostuttiin tosissaan (eli about aina) kutsuimme itseämme nopean toiminnan joukoiksi, kertoo Elna ja jatkaa:

– Kun Nokia ilmoitti sulkevansa Salon tehtaan, olivat kamarilaiset yhdessä tuumin sitä mieltä, että tilanteelle on tehtävä kaikki voitava ja vielä vähän lisää. Taantuvalla paikkakunnalla vaikutus osuu jokaiseen jäseneen ja heidän mahdollisuuksiinsa menestyä työurallaan Salosta käsin.

2015 Salossa tehtiin viisi uutta projektia ja niiden kaikkien tarkoitus oli nostaa Salon vetovoimaisuutta, positiivista ja muutosmyönteistä asennetta sekä mahdollistaa uusi liiketoiminta Salossa.

– Tavoitteemme oli tärkeä myös yhteistyökumppaneille. Teimme yhteistyötä noin 100 kumppanin kanssa. Nimenomaan yhdessä!

Elnan kohdalla kamaritoiminta on kehittänyt naista erityisesti esiintyjänä. Elna toimii tänä vuonna yhteiskuntavaikuttamisen kehitysjohtajana ja ykkösasiana on kehittää sekä auttaa kamareita ja jäseniä eri toimintojen kautta.

– Keskityn eniten kansallisten kokousten kehittämiseen, jotta ne vastaisivat tämän päivän vaatimuksia.

Kouluttaminen on Elnalle uusi juttu.

– Pitkä oppimisen matka on kuljettu siitä, kun vedin ensimmäisen Pro Pöhinä -koulutuksen keväällä 2016 siihen, että sama koulutus valittiin Baselin Eurooppa-kokouksen ohjelmaan 2017. Koulutuksen juju on levittää parhaita toimintatapoja ja projekteja. Nostan todella hattua niille kamareille, jotka ovat lähteneet mukaan jakamaan ideoitaan muiden hyväksi.

 

Elna tarkkailee usein toisten kamarilaisten toimintaa kerää kehitysideoita niin työhön kuin harrastamiseen.

– Vielä tärkein juttu: Koen, että hyvä pitää laittaa kiertämään. Olen saanut kamaritoiminnasta ihan käsittämättömän määrän positiivisia asioita elämääni ja uralleni. Toivon sydämestäni, että voisin antaa sitä samaa innostuksen kipinää eteenpäin. Silloin olen onnistunut. Ei pelkästään se, mitä minä voin tältä verkostolta saada vaan se, mitä minä voin tälle verkostolle antaa.

Elna näkee, että Suomen Nuorkauppakamarit on tulevaisuudessa vahva ja esimerkillinen suunnannäyttäjä suomalaisessa järjestökentässä.

– Haluan, että jokainen nuorkauppakamarilainen saavuttaa heidän itsensä itselleen asettamat tavoitteet yhdessä oivaltamalla sekä ilolla tehdä ja toimia. Yhdessä saavutamme yhä vahvemman nuorkauppakamarin, jonka menestyksestä nauttii jokainen nuorkauppakamarilainen Ahvenanmaalta Rovaniemelle.

Juttu on julkaistu Meriitissä 2/2017.

Stilisointi ja muokkaus nettisivulle: J. Wahlman

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Riitta Saarikangas – Kovaa kamarikokemusta

Next Post

Jere Niskanen senaattoriksi #76237

Read next