N
Blog Archives

Projektiuutisia kentältä: Yhdesä yrittämäsä – eloisampi Loimaa

Nuorkauppakamarit ympäri Suomen tekevät yhteiskunnallisesti vaikuttavaa toimintaa. Tämänkertainen esimerkki on Loimaalta. Sen kertoo projektipäällikkö Tuija Näre,: “Loimaan kaupunki on toiminut vahvana yhteistyökumppanina Loimaan Seudun Nuorkauppakamarin kanssa. Päätimme lähteä ideoimaan iltamaa yhdessä heidän kanssaan valmiin esityksen sijaan. Esittelimme ideoitamme tapahtumasta kaupungille


Joulupuu-keräys jakoi yli 50 000 lahjaa

Joulupuu-keräys onnistui erinomaisesti ja sen johdosta voitiin jakaa yli 50 000 lahjaa niille lapsille ympäri Suomen, jotka muuten olisivat jääneet ilman joulupukin tuomisia. Vuonna 2014 Joulupuu-keräys toteutettiin yli 60 paikkakunnalla ympäri Suomen. Keräyksen toteuttivat vapaaehtoisvoimin paikalliset nuorkauppakamarit yhteistyössä alueen sosiaaliviraston


Tänään on aktiivisen kansalaisen päivä – toiminnan päivä

JCI Active Citizen Day on päivä, jolloin kunnioitetaan ja muistetaan mennyttä, juhlitaan nykyisyyttä ja luodaan katseet nuorkauppakamareiden tulevaisuuteen. Yli puolen vuosisadan ajan kansainvälinen järjestömme on nostanut JCI:n jäsenistön saavutuksia esiin 11.12. Kyseisenä juhlapäivänä nuorkauppakamarilaiset ympäri maailman astuvat esiin ja aktivoituvat

,

Myynti2014 -seminaari

Hämeenlinnan Nuorkauppakamari ja Hämeen Yrittäjät järjestävät syyskuussa torstaina 4.9.2014 Hämeenlinnan Verkatehtaalla business-seminaarin teemalla Myynti – Sales. Korkean profiilin taloustapahtumassa kuullaan nimekkäitä liiketoiminnan ja yhteiskunnan vaikuttajia sekä useita paikallisia johtajia. Mukana ovat mm. Mika D. Rubanovitsch, Juhana Helmenkalastaja, Kaisa Liski, Lauri

,

Nyt ei enää pärjätä vähemmällä, vaan pitää osata myydä uusilla tavoilla

Aalto-yliopiston myynnin johtamisen professori Petri Parvinen luennoi 5.9.2014 Kuusankoskitalolla aiheesta Myynnin kehitys 2015–2020. Parvisen mukaan myynnin ja myymisen kehityksessä korostuu seuraavan viiden vuoden aikana viennin rooli, koska kansantaloutemme tarvitsee sitä. Samalla painopiste siirtyy yksittäisiin tarjouspyyntöihin vastaamisesta kohti aktiivista, resurssit yhdistävissä


Kohta kopisee Mikkelin kadulla!

Korkkarijuoksu rantautuu ensimmäistä kertaa Mikkeliin. Mikkelin mahtavin kesätapahtuma Korkkarijuoksu juostaan 29.8.2014 Kesäkadun yhteydessä, juoksun toteuttavat yhteistyössä Mikkelin Nuorkauppakamari ry ja Mikke ry. Kilpailu juostaan viestinä neljän (4) hengen joukkueina. Vaatimuksena on 18-vuoden ikä ja noin 7cm korkokengät, muuten asu on


JC:t SuomiAreenalla 17.7. Porissa

Vaikuta, verkostoidu, viihdy! Porin Nuorkauppakamari toivottaa kaikki nuorkauppakamarilaiset tervetulleiksi tähän palkittuun tapahtumaan, joka alkaa Puuvillan Puistossa klo 12.15. SuomiAreena-keskustelulla aiheesta Miten yhteiskunta kannustaa yksilöä vastuunottoon ja yritteliäisyyteen? Keskustelemassa: Irene Lamberg , puheenjohtaja, Suomen Nuorkauppakamarit ry Leena Mörttinen, johtaja, Elinkeinoelämän keskusliitto

,

Asuminen Akaassa –messut lauantaina 17.5.2014 klo 10.00–17.00

[Tiedote] Julkaistu: 05.05.2014 Julkaisija: Akaan Nuorkauppakamari ry Messukävijät pääsevät tutustumaan Akaan asunto- ja tonttitarjontaan sekä rakentamismahdollisuuksiin kätevästi yhden päivän aikana! Esittelyssä ihanimmat kodit, tontit ja uudet asuinalueet, talopaketit ja uudiskohteet. Asumisen ja rakentamisen messut toimivat samaan aikaan Toijalan yhteiskoululla jossa alan