Oletko kiinnostunut kehittämään työelämätaitojasi, löytämään uusia ystäviä, rakentamaan verkostoja ja elävöittämään omaa kotikaupunkiasi? 

Klikkaa itsesi mukaan!

Tule tutustumaan meihin tapahtumissa syyskuussa

Katso miksi Ding Ma Lappeenrannasta on mukana toiminnassa

 

 

Lue alta mitä jäsenemme ovat saaneet toiminnasta

”Nuorkauppakamaritoiminta merkitsee meille kaikille vähän erilaisia asioita. Minulle se on ollut uuden oppimista, kehittymistä, itsensä haastamista, mokaamista ja oman polun etsimistä. Ennen kaikkea se on ollut elinikäisten ystävien löytämistä.”

Johanna Lainio, Rauman Nuorkauppakamari

“Aloitin Nuorkauppakamarin koejäsenenä 2019 marraskuussa, kun kuopukseni oli 4 kuukautta. Halusin äitiyslomalle kehittävää harrastusta, joka auttaisi työurallani myös, sillä tiesin työpaikan vaihdon olevan tulossa vastaan vanhempainvapaiden jälkeen.

Koejäsenvuoteni aikana iski korona, ja suunnitelmat muuttuivat paljon. Kuitenkin pääsin osallistumaan mielenkiintoisiin projekteihin ja ihastuin Nuorkauppakamarin yhteisöllisyyteen sekä siihen, kuinka paljon voi saada mahdollisuuksia.

Minulle suotiin paljon mahdollisuuksia ja kun minut valittiin 2020 lokakuussa jäseneksi, minut valittiin myös hallitukseen. On ollut hienoa saada luottamusta ja osoittaa olleensa luottamuksen arvoinen. Kehittymisen mahdollisuudet ovat niin suuret kuin olet valmis niitä Nuorkauppakamarissa valmis ottamaan vastaan!”

Eveliina Laaksonen, Porin Nuorkauppakamari

“Nuorkauppakamaritoiminta on tuonut elämääni lisää merkityksellisyyttä, innostavaa tekemistä ja uusia läheisiä ystäviä. Kamarilaiset ovat takuuvarmasti innostavia, avoimia ja aktiivisia tyyppejä, joiden kanssa ideat lentelevät ja uusia inspiroivia projekteja syntyy kuin itsestään! Itselleni tärkeintä on yhteiskunnallisesti merkittävien projektien, kuten Joulupuun, toteuttaminen. Olenkin kohta 6-vuotisen kamariurani aikana päässyt mukaan lukuisiin onnistuneisiin projekteihin mahtavien tiimiläisten kanssa! Lisäksi tulevat tottakai kamarin upeat koulutukset, tapahtumat, tempaukset ja verkostoituminen… Olen todella tyytyväinen, että liityin aikoinaan toimintaan mukaan, tule sinäkin!”

Doris Tuohimaa, Keskuspuiston Nuorkauppakamari

“Hain Tammerkosken Nuorkauppakamarin koejäseneksi 2017. Ystäväni kertoi hakua ennen, että tässä on mahdollisuus verkostoitua, tutustua uusiin ihmisiin ja kehittää omia johtajuustaitoja. Nyt liki viisi vuotta myöhemmin olen saanut paljon enemmän kuin ajattelinkaan. Jäsenyys on buustannut omaa yrittäjyyspolkua ja tuonut luottamuksellisia asiakkuussuhteita. Lähdin heti jäsenyyden saatuani myös kamarimme hallitustoimintaan mukaan ja päädyinkin puheenjohtajaksi asti. Nuorkauppakamari on ollut hieno matka oman itsetuntemuksen, johtajuustaitojen ja työelämätaitojen kehittämiseen.”

Markus Koskinen, Tammerkosken Nuorkauppakamari

”Ulkomailla töissä oleminen ja sitä kautta kansainvälisestä toiminnasta kiinnostuminen olivat ne alkuperäiset syyt, miksi itse lähdin mukaan nuorkauppakamaritoimintaan. Nyt 7 vuotta myöhemmin voi todeta, että tällä saralla tuli saatua paljon enemmän kuin osasin aluksi edes toivoa. Nuorkauppakamarin kautta olen päässyt mm. järjestämään useita kansainvälisiä tapahtumia ja seminaareja, osallistumaan JCI Europen sometiimin toimintaan, seuraamaan MEPiä Brysselissä viikon ajan, tutustumaan Balin ainoaan viinitehtaaseen, opettelemaan bisneskulttuuria Gangnamin nuorkauppakamarilaisten kanssa Soulissa sekä toteuttamaan liiketoimintaan liittyvää virtuaalista ohjelmaa Euroopan nuorkauppakamarilaisille yli 10 maasta olevien nuorkauppakamarilaisten kanssa. Kokonaisuutena voin todeta, että satojen uusien ystävien sekä kokemuksien lisäksi nuorkauppakamaritoiminta on muuttanut myös omaa maailman kuvaani sekä saanut näkemään sen merkityksen, mitä keskinäisen luottamuksen rakentamisella on kaikessa kansainvälisessä toiminnassa.”

Miika Kostamo, Vihdin Nuorkauppakamari

Yhteistyössä yhteiskunnan ja johtajuuden hyväksi