Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Työelämä vaatii erikoistumista ja läpinäkyvyyttä

Epätyypillinen on uusi normaali.

Oli kesä 2008 ja yrityksen kehittämispäivät. Viestintätoimisto Kumppanian perustajilla toimitusjohtaja Leena Roskalalla ja viestintäkonsultti Jenni Rajahalmeella oli sama visio yrityksen tulevaisuudesta.

– Piirsimme itsenäisesti omat ideamme ja huomasimme pian, että ne ovat täysin identtiset, Roskala muistelee.

Yhtiökumppanit saavuttivat kymmenen vuotta myöhemmin sen, mitä suunnittelivat. Tekijöitä on laajasti – ei vain oman talon sisältä; osa työstä on ulkoistettu. Työ on innovatiivista luovimista vaihtuvien tilanteiden mukaan.

Pääpainona on erikoistuminen sosiaali- ja terveysalan viestintään. Kokemus kehittyvistä ympäristöistä, muutoksista ja yllätyksistä on muodostunut vuosien varrella vahvuudeksi.

– Meillä oli unelma työstä, joka muuttaa maailmaa ja ihmisiä. Vuosien aikana on ehtinyt kertyä valtava määrä osaamista hyvinvoinnista ja terveydestä, joten pystymme auttamaan terveysalan yrityksiä soten hahmottamisessa ja markkinoinnissa. Tehtävämme on muuttaa tieto rautalankamalliksi niin, että jokainen ymmärtää, mistä puhutaan. Olemme tunteiden ja asioiden tulkkeja, Rajahalme täsmentää.

Yhteistyökumppaneiden ja sidosryhmien verkosto on laajentunut ja työ levittäytyy useille osaajille.

– Tämä vaatii luottamussuhdetta, taitavia osaajia ja uskoa siihen, että langat pysyvät käsissä, Roskala sanoo.

– Suunnitelmat elävät ja muuttuvat tilanteen mukaan, Rajahalme lisää.

Työelämä on muuttunut verkostomaisemmaksi. Epätyypillisistä työsuhteista on tullut normi. Yritysten perustamisesta on tullut uusi trendi. Se on tänä päivänä helpompaa ja nopeampaa kuin takavuosina, jolloin useat asiat piti tehdä vielä paperilla ja kasvotusten. Nykyään oman toiminimen pystyy perustamaan jo verkossa.

Viestinnän monikanavaisuuden myötä yritysten toiminta muuttuu entistä läpinäkyvämmäksi ja somesta on tullut Roskalan mukaan myös oleellinen osa rekrytointiprosessia.

– Yrityksille tulee tarve olla somessa, enemmän läsnä ja saatavilla. Enää ei työskennellä suojassa omassa yrityskuplassa.

Kuvassa toimitusjohtaja Leena Roskala, senaattori #73061 (vasemmalla) ja partner Jenni Rajahalme, senaattori #75073, auttavat asiakkaitaan kehittämään viestintäänsä työelämän murroksessa. He tutustuivat toisiinsa kamaritoiminnassa ja ovat olleet yhtiökumppaneita jo kymmenen vuotta. Kumppania on ollut Snkk:n yhteistyökumppani vuodesta 2013.

Kirjoittaja Suvi Hirvi

 

Share this article
Shareable URL
Prev Post

UraStartti 2018 – tapahtumassa haastateltiin yrityksiä tulevaisuuden työstä

Next Post

Tulevaisuuden työelämä

Read next