N

Aktiivinen toiminta nuorkauppakamarissa toi senaattori-arvon

Jenni Takala #75393

Jenni Takala on hyvin aktiivinen ja sitoutunut JC. Hän on hakenut ja saanut vastuuta sekä omassa kamarissaan Rauman Nuorkauppakamarissa, että alueella ja kansallisella tasolla. Hänet on palkittu kolmesti aktiivisuudestaan omassa kamarissaan. Hän on toiminnallaan vaikuttanut siihen, että Rauman Nkk tunnetaan hänen oman kamarinsa ulkopuolella. Hän on osallistunut lähes kolmeenkymmeneen alueelliseen, kansalliseen ja kansainväliseen kokoukseen ja tapahtumaan JC-vuosiensa aikana. Sen lisäksi Jenni toiminut alue 9:n aluesihteerinä vuonna 2009 ja alue C:n toiminnan tarkastajana vuonna 2014.

Lakimiehenä Jenni on tarjonnut omalle kamarilleen ja JC-järjestölle ammatillista osaamistaan. Hän toimi kansallisena lainopillisena neuvonantajana GLC:nä vuonna 2013. Ammattiinsa liittyen Jenni on kouluttanut muita argumentoinnissa ja rohkaissut heitä käyttämään taitojaan debattikilpailuissa. Hän on myös kouluttanut uusia jäseniä START-koulutuksissa.

Jäsenvuosiensa aikana Jenni on kasvanut johtajana. Hän on vaikuttanut paljon kamarinsa hallitustyöskentelyyn. Hänellä oli suuri rooli Rauman Nkk:n ensimmäisen strategian valmistelussa ja käyttöönotossa vuonna 2010. Jenni oli kehittämässä hyvin suosituiksi ja pitkäaikaisiksi muodostuneita Johtajuuskahveja. Johtajuuteen kasvaminen alkoi vuonna 2010 varapuheenjohtajan 3 roolissa, seuraavana vuonna hän toimi VP 1:nä. Vuonna 2012 hän luotsasi kamariaan historian kolmantena naispuheenjohtajana. 2013 Jenni tuki hallitusta IPP:nä.

Jenni on aina kannustanut muita saavuttamaan parhaansa, josta hänet on myös palkittu. JC-uransa viime metreillä vuonna 2015 hänet pyydettiin C-alueen vaalitoimikuntaan sparraamaan ja valitsemaan seuraavan vuoden tekijöitä.

Arvonimi myönnettiin Rauman Nuorkauppakamarin joulujuhlassa tänään. Samassa tilaisuudessa Rami Kurki sai kamarin kunniajäsenen arvon.


Senaattorit ovat ansioituneita nuorkauppakamarilaisia, joille Junior Chamber International -maailmanjärjestö on myöntänyt senaattoriarvon. Senaattoreina he saavat mahdollisuuden osallistua nuorkauppakamarin ja Suomen Senaatin toimintaan myös täytettyään 40 vuotta.

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedIn