Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Aluetilaisuuksiin osallistuneiden palaute tärkeässä roolissa Vuoden Nuori Menestyjä –kilpailun kehittämisessä

Suomen Nuorkauppakamarit järjestävät vuosittain Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailun. Tämän vuoden kilpailu oli järjestyksessään peräti 28. Palkinnon yksi tarkoitus on tehdä tunnetuksi suomalaisten tekoja ja osaamista myös ulkomailla.

Kilpailu uudistui vuonna 2017, jolloin valittiin myös alueelliset voittajat Etelä-, Länsi-, Itä- ja Pohjois-Suomesta. Aluekilpailujen voittajat palkittiin Menestyksen anatomia -aluetilaisuuksissa syksyn aikana. Nuorkauppakamareille on tärkeää kehittää kilpailua myös jatkossa, jonka johdosta vierailijoilta kerättiin palautetta lyhyen kyselyn avulla jokaisen aluetilaisuuden jälkeen.

Palautekysely rakennettiin ZEF-työkalun avulla yhdessä ZEFin asiantuntijan kanssa. Kysely jaettiin kahteen kokonaisuuteen, jonka ensimmäinen osio keskittyi tapahtuman järjestelyihin sekä tapahtumaan kokonaisuutena. Kyselyn toinen osio sen sijaan paneutui tapahtuman aikana esiintyneisiin keynote-puhujiin.

Kyselyssä hyödynnettiin niin jana- kuin vapaapalaute -kysymystyyppiä, joiden johdosta käyttäjät pääsivät antamaan oman palautteensa tarkasti ja nopeasti. Kysely lähettiin vastaajille sähköpostitse heti tapahtuman jälkeen, jolloin tapahtuma oli vielä hyvin mielessä.

Palaute osallistujilta ZEF-kyselytyökalulla

ZEFin kyselyn avulla Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailu sai tärkeää palautetta siitä, miten aluetilaisuudet onnistuivat. Kyselyn vastaaja pystyi muutamassa minuutissa antamaan välittömän palautteen keynote-puhujista, tilaisuuden yleisistä järjestelyistä ja fiiliksistä. Myös kehityskohteet selvisivät nopeasti.

Kyselytyökalun helppous ja vaivattomuus tuotti runsaasti avoimia palautteita ja korkean vastausprosentin. Palautteiden perusteella on mielekästä kehittää kilpailua ja aluetilaisuuksia yhä houkuttelevammaksi kilpailijoiden, tapahtumaan osallistuvien ja yhteistyökumppaneiden näkökulmasta.

Saimme tarkkaa tietoa niin tapahtumasta kuin yksittäisistä puhujista, jota voimme hyödyntää tulevien tapahtumien yhteydessä, toteaa Länsi-Suomen aluepäällikkö Juha Herrainsilta.

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Ville Hanski senaattoriksi #76502

Next Post

Vuoden 2018 Keskusliitto on valittu

Read next