N

Aluevaalikokoukset on pidetty ja ensi vuoden tiimejä luodaan nyt – vielä ehtii mukaan!

Neljän aluevaalikokouksen viimeinenkin etappi on pidetty ja ensivuoden tekijät on valittu. Onnea valituille! Vaalien tulokset ja seuraavat vaiheet löytyvät Vaalit-sivulta ja Facebookin Nuorkauppakamareiden Vaalit -ryhmästä. Tänä vuonna aluevaalikokoukset pidettiin Muuramessa, Imatralla, Iisalmessa ja Tuusulassa.

Vaalikokouksissa miteltiin myös alueellisista debattimestaruuksista. Tiukkojen kisojen jälkeen kansalliseen finaaliin pääsivät Porin, Kotkan, Kuopion ja Espoon Nuorkkauppakamarit.

Myöskin tänä vuonna vaaleissa jäi valitsematta monta loistavaa tekijää. Mahdollisuuksia on edelleen esimerkiksi kamareissa, alueiden kutsuviroissa sekä alue- ja kansallisessa viestintätiimissä. Myös näissä tehtävissä on yhtäläiset mahdollista kasvaa ja kehittyä tulevia vuosi varten. Näistä mahdollisuuksista kannattaa olla yhteydessä oman kamarin puheenjohtajaan, vastavalittuihin aluejohtajiin ja viestintätiimien vetäjiin.

Vaalit ja debattifinaalit jatkuvat vielä Hämeenlinnassa Loistava Tulevaisuus -vaalikokouksessa, jossa valitaan loput kansalliset toimijat. Kokouksen rekisteröinti on edelleen auki!

Menestyksen portaat #growwiththeflow #jci #jcifi #nuorkauppakamari #jcifinland #tuusula @jcifinland

A photo posted by Markus (@herrtzi) on

Kansallinen vaalikokous lähestyy. ☀😎 #folio #loistavatulevaisuus #jcivaasaontour #jcifi

A photo posted by Michaela P (@mpalmber) on

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedIn