N

Hae mukaan JCI Vaikuttajakouluun ja kasvata osaamistasi aktiivisena kansalaisena!

Suomen Nuorkauppakamarit ry (SNKK) järjestää yhteiskunnan tulevaisuudentekijöille Vaikuttajakoulun. Vaikuttajakoulu 2017 tullaan toteuttamaan kolmen tapahtuman ja kahden webinaarin sarjana vuoden 2017 aikana. Lisäksi Vaikuttajakoululaisille suositellaan osallistumista JCI European Know-How Transferiin Brysseliin lokakuussa 2017.

Koulutus on suunnattu kaikille yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneille Suomen nuorkauppakamarilaisille. Sen tarkoitus on lisätä suomalaisten nuorten aikuisten ymmärrystä ja valmiuksia yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, niin yksilönä kuin osana verkostoja ja järjestöjä.

Vaikuttajakoulu tarjoaa osallistujille kattavan tietopaketin eri toimijoista ja järjestelmistä: poliittisista puolueista, valtioneuvostosta, Euroopan unionista, kansalaisjärjestöistä, yritys-sekä mediavaikuttamisesta. Koulutuksen aikana pureudutaan siten vaikuttamisen eri tasoihin lähtien yksilötasolta aina ylikansalliseen vaikuttamiseen asti.

Vaikuttajakouluun voivat hakea kaikki nuorkauppakamarilaiset, myös koejäsenet. Vaikuttajakoulun perusosa on osallistujille maksuton – kustannuksia tulee vain matkoista ja mahdollisista majoituksista sekä joistakin ruokailuista, joihin voi tietenkin hakea omalta kamarilta tai työnantajalta/yritykseltä tukea. Vaikuttajakouluun valitaan 20 osallistujaa.

VAIKUTTAJAKOULUN OSAT:

1. Järjestöt vaikuttamisen välineenä

  • 18.3. Keuruu (C-aluekokouksen yhteydessä)
  • Yrittäjäjärjestöt – Kauppakamari – JCI- kansalaisjärjestöt
    • Mikä on näiden järjestöjen toimintaa, mihin ne pyrkivät ja millaista vaikuttamistyötä tehdään. Esimerkkejä toiminnasta.
  • Lisäksi ensimmäisellä tapaamisella Keuruulla verkostoidumme keskenämme sekä käymme läpi vaikuttajakoulun tavoitteet. Hyvä tietää: C-aluekokous on erillinen tapahtuma, johon osallistuminen on vaikuttajakoululaisten omassa harkinnassa. Koulutuspäivän pituus on n. 6 tuntia. Omakustannelounas 14 €. Aluekokous normaalin ilmoittautumisen mukaan.

2. Poliittinen vaikuttaminen

  • 18.3. Keuruu
  • Puolueet Suomessa
  • Vaikuttamisen taso: Kunnallistaso
  • Nämä osiot tuodaan esiin johtuen maaliskuun kunnallisvaaleista, vaikuttajakoululaiset pääsevät toteuttamaan kansalaisvaikuttamista.
  • Kesäkuu 2017 Helsinki
  • Vaikuttamisen tasot: Valtakunnallinen taso
  • Vierailu eduskuntaan. Miten eduskuntatyöskentely sekä koneisto sen ympärillä toimii?

LISÄOSA:

  • 8.-12.10.2017 JCI European Know-How Transfer, Bryssel (rekkarointi 149€)
  • Vaikuttamisen tasot: Eurooppa-taso
    • Lisäosa on omakustanteinen, mutta erittäin suositeltava. Lue lisää Know-How

3. Media vaikuttamisen välineenä

  • Webinaarit toukokuun alkupuolella ja elokuun loppupuolella.
  • Medialukutaito
    • Koulutuksessa pohditaan keinoja erottaa totuus tarusta. Koulutuksessa käydään läpi työkaluja, joiden avulla jokainen pystyy arvioimaan kohu-uutisen todenperäisyyttä. Lisäksi käydään läpi ihmisen psykologisia mieltymyksiä uskoa järjenvastaisiin väitteisiin sekä taipumusta vahvistaa tuttua tietoa. Kouluttaja Joose Luukkanen
  • Median murros
    • Koulutuksessa käydään läpi median välineiden ja kulutuksen muutoksia sekä pohditaan mediasuhteiden synnyttämistä ja ylläpitoa. Kuinka mediaan vaikutetaan. Kouluttaja Jocka Träskbäcka

4. Verkostotoiminta

  • Turku 13.10.2017
  • Finland Youth Forum – Mistä eväät ja draivi Suomelle seuraavaksi 100 vuodeksi?
    • Finland Youth Forum kerää yhteiskunnan aktiiviset nuoret järjestöistä, businesskentältä, start-upeista ja politiikasta yhteen Suomen Nuorkauppakamareiden toimiessa forumin kokoavana voimana.

5. Yritysvaikuttaminen

  • Turku 14.10.2017
  • Yritysvaikuttamisella viitataan tässä vaikuttamiseen, kun yrityksen liiketoiminta perustuu julkiseen ja poliittiseen päätöksentekoon (kuten sote, jäte- ja energiatoimialat). Kuulemme esimerkkejä liiketoiminnasta ja aktiivisesta vaikuttamistyöstä.

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

JOS KIINNOSTUIT, TOIMI SEURAAVASTI:

Tarkista aikataulun sopivuus kalenterisi ja ohjelmasisältö motivaatiosi kanssa.

Lähetä hakemuksesi EVP Elnalle sähköpostilla osoitteeseen elna.jokinen@jci.fi 10.2.2017 klo 23.59 mennessä.

HAKEMUKSESSA TULEE OLLA:

  • Yhteystiedot:
    • Nimi
    • Osoite
    • Puhelinnumero
    • Sähköposti
  • Syntymäaika
  • Kamari ja alue
  • Perustelut, miksi juuri sinut pitäisi valita Vaikuttajakouluun
  • Sitoumuksesi siitä, että pystyt osallistumaan jokaiseen opintojaksoon kokonaisuudessaan, mikäli sinut valitaan Vaikuttajakouluun.

SNKK:n hallitus valitsee osallistujat 17.-19.2.2017 kokouksessaan.

Vaikuttajakouluun valituille ilmoitetaan valinnoista henkilökohtaisesti.

LISÄTIETOJA:

Projektipäällikkö Emilia Koikkalainen
Puh/WhatsApp: 050 318 05 53
emilia@huopaa.fi

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedIn
, , ,