Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Kannattava investointi

Kun vuonna 2004 lähdin mukaan nuorkauppakamaritoimintaan, en todellakaan arvannut miten tämä toiminta vie mukanaan ja minkälaisia mahdollisuuksia tämä järjestö tarjoaa. Alunperin lähdin toiminnalta hakemaan vastapainoa silloiseen työhöni sekä oppiman uusia taitoja.

Mitä toiminta on sitten minulle vuosien varrella antanut? Ensinnäkin paljon erilaisia taitoja, joista on hyötyä työelämässä kuten esiintymis- ja kouluttamistaitoja sekä projektien johtamis- ja hallintataitoja. Esiintymiskoulutuksissa olen joutunut useita kertoja epämukavuusalueelle, mutta ehkä juuri siksi entinen esiintymiskammoinen nauttii nykyään puheiden pitämisestä ja esiintymisestä. Usean hallitusviran kautta olen oppinut paljon myös hallitustyöskentelystä ja sen seurauksena minut on kutsuttu kotipaikkakunnallani Mikkelissä myös eri yritysten ja muiden järjestöjen hallitustyöskentelyyn mukaan jonka koen suurena etuoikeutena.

Eikä siinä vielä kaikki! Ikään kuin sivutuotteena tämä järjestö pystyy tarjoamaan aivan mielettömän verkoston niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin, jota pystyy hyödyntämään niin henkilökohtaisessa- kuin työelämässäkin. Kaiken sen vapaa-aika, jota olen tällä järjestölle antanut olen saanut takaisin korkojen kera joten voin todeta, että tämä investointi on ollut todella kannattava.

Helena Skopa, Mikkelin nuorkauppakamari

Helena palkittiin Turkissa Istanbulissa kesällä 2015 Euroopan parhaana nuorkauppakamarilaisena.

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Nuorkauppakamarin jäsenyyden edut työnantajalle

Next Post

Uusi senaattori valittiin Salossa

Read next

Office 365

Suomen Nuorkauppakamarit on tekemässä merkittävää sisäisen viestinnän uudistusta. Uudistuksessa jokaiselle…