N

TOYP Suomi

TOYP Suomi -kilpailu on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n palkitsema, omassa elämässään menestynyt 18–40-vuotias Suomen kansalainen ja uuden sukupolven esikuva. Palkinto mahdollistaa suomalaisten tekojen ja osaamisen tunnetuksi tekemisen myös ulkomailla. Kilpailusarjoja on kymmenen, joista Suomessa palkitaan vuosittain parhaat jokaisesta kategoriasta. Suomen voittajat osallistuvat automaattisesti JCI Ten Outstanding Young Persons of the World (TOYP) -kilpailuun.

Kilpailun tarkoitus:

  • Kilpailun tavoitteena on nostaa esiin suomalaista osaamista valtakunnallisesti ja kansainvälisesti
  • Tehdä näkyväksi positiivisia ja innostavia esimerkkejä johtajuudesta ja henkilökohtaisesta menestymisestä yhteiskunnassa sekä alueellisella että kansallisella tasolla
  • Kansallisen kilpailun finaalissa palkitaan kolme suomalaista 18 – 40 -vuotiasta omalla alallaan menestynyttä nuorta kymmenessä eri kategoriassa, jotka perustuvat kansainvälisen kilpailun malliin. Jokaisessa aluekilpailussa palkitaan kolme henkilöä, jotka lähetetään kansalliseen kilpailuun.

TOYP Suomi -kilpailun kategoriat:

  • Henkilökohtainen kasvu
  • Kulttuuri
  • Humanitaarinen ja vapaaehtoistoiminta
  • Liike-elämä ja talous
  • Eettinen ja ympäristöjohtaminen
  • Akateeminen maailma
  • Lääketiede
  • Tiede ja teknologia
  • Maailman rauhan edistäminen
  • Politiikka, lainsäädäntö ja hallinto

TOYP Suomi 2020 -aikataulu

  • 1.8.-30.9.2020

Lue lisää kilpailun sivustolta ja Facebookista.

Kilpailutiimi 2020

Kilpailupäällikkö, TOYP Suomi / National Project Leader, TOYP

Mari Huuhka

+358445301562

mari.huuhka@jci.fi

Aluepäälliköt 2020

  • Etelä-Suomi (Alue A): Anssi Ketonen, Salon Nkk, anssi.ketonen@jci.fi, 040 722 0640
  • Itä-Suomi (Alue B): –
  • Länsi-Suomi (Alue C): Anssi Murtonen, Seinäjoen Seudun Nkk, anssi.murtonen@jci.fi, 040 484 2642
  • Pohjois-Suomi (Alue D): Henna-Mari Närhi, Kajaanin Nkk, henna-mari.narhi@jci.fi, 044 536 0707

Suomalaisia tekoja ja osaamista

TOYP Suomi (Ten Outstanding Young Persons) -kilpailu korostaa menestymisen merkitystä yhteiskuntamme kehittämisessä ja kannustaa esimerkkien kautta hakemaan menestystä kaikessa toiminnassa. Kilpailu nostaa esiin suomalaista erityisosaamista. Tavoitteena on löytää 18–40-vuotiaita henkilöitä, jotka nuoresta iästään huolimatta ovat saavuttaneet omalla sarallaan jotakin ainutlaatuista; sellaista, joka hyödyttää yhteiskuntaa, kansakuntaa tai maailmaa.