Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Keskusliitto 2019 palvelemassa ensi vuoden tekijöitä

Keskusliitto 2019 aloitti työskentelynsä heti vaalien jälkeen järjestäytymiskokouksella seuraavana viikonloppuna. Kaikki käärivät hihat ja nykyisen pestin ohella alettiin valmistella johtajuusakatemiaa ja vuotta 2019. Talent Pool mentoroinnin merkitys korostuu tässä hyvin, sillä isot linjat ja alustavat suunnitelmat ovat tehty jo syksyn aikana – nyt oli aika alkaa tarkentamaan ja toteuttamaan niitä.

Johtajuusakatemiassa valmennetaan kamarien puheenjohtajat ja alueorganisaatio tulevaan vuoteen. Ohjelmassa on koulutuksia, infopaketteja ja valmennusta tulevaan. Perjantaina Ellimaija kertoi inspiroivan tarinan YES-asenteesta ja kuljetti pressoja reunasta toiseen Follow the Leader tanssin tahtiin. 

Perjantaina illalla oli ohjelmassa johtajuuden tiekartta rastitehtävien muodossa ja tätä seurasi vielä ryhmäytymisohjelmaa. Lauantaina aloitettiin vuoden 2019 infolla. Tätä seurasi Diana Mardarovicin (JCI Vice President) esitys, jossa hän nosti esiin miten varmistaa parempi huominen seuraavalla sukupolvelle Euroopassa aktivoitumalla äänestämään. Lounaan jälkeen ryhmät jakautuivat lohkokoulutuksiin. 

Lauantaina illalla oli gaala, josta ei puuttunut bling blingiä. Seuraavan vuoden puheenjohtajat saivat ensimmäistä kertaa pitää käätyjä päällä ja kansalliset käädyt siirrettiin Laurilta Ellimaijalle. Sunnuntaina vielä pidettiin EASI-koulutus ja PJ-kokoukset. Kiitokset mahtavasta kokouksesta kokouspäällikkö Pauliina Hirviniemelle ja hänen tiimilleen.

Karl-Johan Spiik 
Kansallinen viestintäpäällikkö 2019

 

Keskusliitto 2019

 

KANSALLINEN PUHEENJOHTAJA (NP)
[tippy title=”Ellimaija Ahonen” height=”175″ width=”175″][/tippy], Pirkanmaan Nuorkauppakamari

KANSALLINEN VARAPUHEENJOHTAJA (DP)
[tippy title=”Michaela Palmberg” height=”175″ width=”175″][/tippy], Vaasan Nuorkauppakamari

VP A, ALUEJOHTAJA A

Anu Salminen, Vihdin Nuorkauppakamari

VP B, ALUEJOHTAJA B

Taru Mikkonen, Kouvolan Nuorkauppakamari

VP C, ALUEJOHTAJA C

Jani Hinkka, Valkeakosken Nuorkauppakamari

VP D, ALUEJOHTAJA D

Ari Saavalainen, Warkauden Nuorkauppakamari

EVP, KEHITYSJOHTAJA, YHTEISKUNTAVAIKUTTAMINEN
[tippy title=”Mikko Manninen” height=”175″ width=”175″][/tippy], Keskuspuiston Nuorkauppakamari

EVP, KEHITYSJOHTAJA, KANSAINVÄLISYYS
[tippy title=”Jarkko Sipiläinen” height=”175″ width=”175″][/tippy], Tampereen Nuorkauppakamari

EVP, KEHITYSJOHTAJA, KOULUTUS
[tippy title=”Tanja-Maria Hyppänen” height=”175″ width=”175″][/tippy], Hämeenlinnan Nuorkauppakamari

CCO, VIESTINTÄJOHTAJA
[tippy title=”Raita Virranniemi” height=”175″ width=”175″][/tippy], Kuusamon Nuorkauppakamari

CFO, TALOUSJOHTAJA
[tippy title=”Mari Viertola” height=”175″ width=”175″][/tippy], Suupohjan Nuorkauppakamari

ED, TOIMINNANJOHTAJA

Susa Närhi

NPP, EDELLINEN KANSALLINEN PUHEENJOHTAJA

Lauri Valtonen, Porin Nuorkauppakamari

NO, KANSAINVÄLISYYSPÄÄLLIKKÖ
[tippy title=”Aleksi Tolvanen” height=”175″ width=”175″][/tippy], Savonlinnan Seudun Nuorkauppakamari

NO, KOULUTUSPÄÄLLIKKÖ
[tippy title=”Jutta Fagerström” height=”175″ width=”175″][/tippy], Porin Nuorkauppakamari

NO, VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ
[tippy title=”Karl-Johan Spiik” height=”175″ width=”175″][/tippy], Airiston Nuorkauppakamari

NO, TOIMINTA JA PROJEKTIT -PÄÄLLIKKÖ
[tippy title=”Anna-Mari Alkio” height=”175″ width=”175″][/tippy], Auranmaan Nuorkauppakamari

NO, PALKINTOPÄÄLLIKKÖ
[tippy title=”Hannu Järvimäki” height=”175″ width=”175″][/tippy], Tammerkosken Nuorkauppakamari

NPL, TUOTTAVA IDEA-KILPAILUPÄÄLLIKKÖ
[tippy title=”Paula Pihlajamaa” height=”175″ width=”175″][/tippy], Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamari

NPL, VUODEN NUORI JOHTAJA-KILPAILUPÄÄLLIKKÖ
[tippy title=”Susanna Issakainen” height=”175″ width=”175″][/tippy], Metropolin Nuorkauppakamari

NPL, TOYP SUOMI
[tippy title=”Saija Salento” height=”175″ width=”175″][/tippy], Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamari

CEA, JOHDON ASSISTENTTI

Terhi Metsola, JCI Mariehamn

GLC, LAINOPILLINEN NEUVONANTAJA

Jaakko Dunder, Tampereen Nuorkauppakamari

SENIOR ADVISOR, PARTNERSHIPS (WC2019)

Jenni Rajahalme, Kankaanpään Nuorkauppakamari

SENIOR ADVISOR, COC (WC2019)

Heikki Ihanamäki, Tampereen Nuorkauppakamari

 

Hannu Järvimäen videokooste johtajuusakatemiasta

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Riikka Töytäri senaattoriksi #77165

Next Post

YRITTÄJYYS = merkityksellisyys, kasvu, vapaus

Read next