Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Layette vie suomalaista neuvolatietoutta maailmalle

TUOTTAVA IDEA -KILPAILUSSA START-UP-SARJA ON NIMENSÄ MUKAAN ALKUVAIHEESSA OLEVILLE YRITYKSILLE. TÄNÄ VUONNA SARJAN VOITTI APPLICADO OY (NYK. LAYETTE OY)

Ilmainen kännykkäsovellus on tietopankki raskaana oleville ja pienten lasten vanhemmille. Sovellus kattaa koko raskaus- ja vauva-ajan aina siihen saakka, kun lapsi täyttää 4 vuotta. Suomalaista neuvolatietoutta maailmalle vievä sovellus on kirinyt muutamassa vuodessa kansainvälisiä markkinoita valloittavaksi yritykseksi.

Idean äiti on Layetten CEO Sini Havukainen, joka on ammatiltaan kätilö. Sinin miehen työkomennuksella Kalifornian Piilaaksossa syntyi ajatus uu-desta suomalaisesta vientituotteesta. Suomi on valittu vuosi toisen jälkeen maailman parhaaksi maaksi olla äiti, Suomessa on maailman pienin äiti- ja lapsikuolleisuus ja koko neuvolajärjestelmä on täältä kotoisin. Suomalaista maailman huippuluokan koulutus-osaamista viedään 350 miljoonan euron edestä vuodessa ulkomaille, neuvolatietoa ei vie vielä kukaan. Vuonna 2018 Suomessa julkaistu Layette tulee muuttamaan tämän. Jo ensimmäisen vuoden aikana joka kolmas raskaana oleva on ladannut sovelluksen.
Applicadon menestyksen takana on moniammatillinen huipputiimi, joka työskentelee täysillä kohti unelmaa saada Suomelle uusi vientituote ja sa-malla auttaa miljoonia perheitä ympäri maailman. Layetten sisältöä tuotetaan yhdessä yhteistyökumppanien kanssa, joita ovat muun nuassa. Punainen Risti, Mannerheimin Lastensuojeluliitto sekä Sydän- ja Diabetesliitto.

Applicado on voittanut useita yri-tyspalkintoja, kuten Suomen kasvu-potentiaalisin Digital Health -alan yritys vuonna 2016, ja viimeisimpänä Japanissa IT-yhtiö NTT Datan innovaa-tiokilpailussa se voitti alueellisen Poh-joismaiden ja Baltian kilpailun sekä listattiin 11. kuumimmaksi startupiksi maailmassa.

Layette jatkaa maailmanvalloitustaan Aasiassa. Ensi vuonna Japanissa otetaan käyttöön suomalaiseen neuvolajärjestel-mään pohjautuva neuvolajärjestelmä, joka avaa markkinoita myös Layettelle. Sovellusta on esitelty jo muun muassa Japanin terveysministeriössä. Japanin jälkeen edessä siintävät Kiinan markki-nat.
Miten Sini rohkaisisi muita toteutta-maan ideoitaan ja astumaan start upin maailmaan? Sini käyttää sanontaa ”ettei tarttis vanhainkodissa valehdella”. Sa-nonta kuvaa täydellisesti sitä, että on ainakin kokeiltu ja yritetty täysillä.
– Yrittäjäksi lähtiessä pitää olla pikkuisen hullu. Jos jollekin normaalijär-kiselle kerrottaisiin, että tuossa nume-roina tuntimäärä, jonka tulet tekemään ilmaiseksi ja tuossa prosentteina todennäköisyys onnistua, niin kukaan ei lähti-si yrittäjäksi. Mutta jotenkin vaan meissä yrittäjissä palaa rohkeus, intohimo ja kestävyys – usko parempaan huomiseen.

TEKSTI: SINI HAVUKAINEN, MERJA NURMILEHTO. KUVA: JUHO ARONEN

 

FAKTA

Tuottava idea on Suomen Nuorkauppakamarin järjestämä kaikille avoin kilpailu, on tarkoitettu enintään kolme vuotta vanhoille tuote- tai palveluideoille, jotka kuka tahansa voi ilmoittaa mukaan kilpailuun.

2019 kansalliset voittajat

Yrityssarja: Oura Health, ehdottaja: Niko Keskitalo, Oulun Nkk

Startup -sarja: Applicado Oy (nyk. Layette Oy), ehdottaja: Hanna Lönnblad, Tammerkosken Nkk

Yhteiskuntasarja: Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari, ehdottaja: Mari Viertola, Suupohjan Nkk

2019 alueelliset voittajat

Alue A: yhteiskuntasarja: Pöytyän kansanterveystyön kuntayhtymä, startup -sarja: NordicGreenSolutions, NGS Finland Oy, yrityssarja: Jospak Oy

Alue B: yhteiskuntasarja: Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, startup -sarja: NWB Finland Oy, yrityssarja: Lakumesta

Alue C: yhteiskuntasarja: Etelä-Pohjanmaan Kauppakamari, startup -sarja: Applicado Oy, yrityssarja: Nokian Renkaat.

Alue D: yhteiskuntasarja: Lapin AMK, startup -sarja: Youpret Oy, yrityssarja: Oura Health.

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Mies, jota muutosten mahdollisuudet motivoivat

Next Post

Yrittäjä ansaitsee sujuvat palvelut – ”Päätökset tehdään suoraan ja ripeästi”

Read next

Meriitti 1/2014

Meriitti 1/2014 on ilmestynyt. Lue uusin Meriitti heti sähköisenä. Meriitti on Suomen Nuorkauppakamarit ry:n…