N

Nuorkauppakamari – (työ)elämän hiekkalaatikolla

kasvu_mari2Lapsena matkustin paljon perheeni mukana. Tutuksi tulivat useat kymmenet hotellit, leirintäalueet, kongressikeskukset. Matkat olivat seikkailua – perillä odotti aina uusia hotellikäytäviä juostavaksi, uusia lastenhoitajia kiusoiteltavaksi, kavereiden lisäksi joukko uusia ystäviä tutustuttavaksi. Kokousjärjestäjät olivat järjestäneet mitä kekseliäimpiä lastenohjelmia viihdyttämään meitä lapsia päivisin, kun vanhempamme osallistuivat virallisiin ohjelmiin. Kaikista elävimmät muistot lapsuuteni jiicee-reissuista ovat kuitenkin yllättävän yksinkertaiset – viihdyttämiseemme riitti vallan mainiosti värikynät tai hiekkalaatikko. Tärkeintä oli sammuttaa yhdessä lapsuuden uteliaisuuden janoa, tehdä ja toteuttaa itseämme.

Sittemmin elämä on monimutkaistunut, on vastuita ja velvollisuuksia, kiirettä ja hektisyyttä elämän jokaisella osa-alueella. Isäni valitettava vanheneminen (tai ehkä teini-iän kapinavuodet) lopettivat lapsuuteni lupaavasti alkaneen nuorkauppakamariuran 90-luvulla. En kaivannut takaisin, kunnes päädyin työn perässä muuttamaan Jyväskylään vuonna 2010. En tuntenut kaupungista ketään, ja lapsuuden muistot nuorkauppakamarin avoimesta ilmapiiristä kannustivat hakemaan itsekin jäseneksi tähän nuorten aktiivisten ihmisten verkostoon. Sillä tiellä ollaan tiukasti edelleen, joskin kamari on elämän tiimellyksessä vaihtunut Jyväskylästä Aurajoeksi.

Palaan lapsuusmuistojeni hiekkalaatikolle ajatellessani, mitä nuorkauppakamari minulle merkitsee. IT-alan ihmiset tuntevat termin hiekkalaatikko (sandbox) alueena, jossa voi turvallisesti testata erilaisia, hullujakin, ideoita. Minulle nuorkauppakamari edustaa juuri tätä – aluetta, jossa voin kokeilla ammatillisessa mielessä tärkeitä asioita, joihin minulla ei kuitenkaan työelämässä olisi mahdollisuutta ryhtyä. Esimerkiksi tällä hetkellä toimin rahastonhoitajana yhdessä Suomen suurimmista kamareista. Tehtävä vastaa pienen yrityksen laskutusta, osto- ja myyntireskontran pitämistä, kirjanpidon ja tilinpäätöksen tekemistä. Tästä taloushallinnon käytännön kokemuksesta on tällaiselle perus-markkinointihessulle korvaamaton hyöty, mikäli joskus perheyrityksemme johtovastuu minulle siirtyy.

Hiekkalaatikolla, kuten kamarissakaan, mikään ei ole ikuista. Jokaisen leikkijän luomukset pyyhkiytyvät pois jossain vaiheessa – rankkasateen sattuessa tai seuraavan leikkijän saadessa oman vuoronsa. Esimerkiksi rankka äänisade vastaehdokkaalle kamarivaaleissa todella opettaa nöyryyttä, ja pakottaa itsetutkiskeluun ja kertaamaan itsensä myymisen korkeampaa filosofiaa. Kamarivirkaan valitulla tai hiekkalaatikolla oman vuoronsa saaneella henkilöllä taas on mahdollisuus jatkaa edellisten tekijöiden työtä, tai rakentaa täysin omanlaisensa linna edellisen kakun tilalle. Parasta hiekkalaatikolla on kuitenkin se, kun vieras naapurintyttö tai -poika tulee tutuksi, ehkä jopa sydänystäväksi, yhteisen tekemisen kautta.

Kamaritoiminta on antanut minulle enemmän kuin voin sanoin kuvailla. Lapsesta saakka olen oppinut uskaliaisuutta, avoimuutta, itsenäisyyttä, oma-aloitteisuutta, vastuullisuutta, ihmistuntemusta, tutkimusmatkoja itseen ja omaan osaamiseen. Olen löytänyt omanlaiseni tavan vaikuttaa yhteiskuntaan. Pidetään mielemme avoimena, silmämme kirkkaina ja tavoitteemme korkealla. Vain taivas on rajana siinä, mitä jiicee-toiminta voi meille antaa. Tule, tule hyvä kakku!

Halataan kun tavataan,

Mari Männistö
Kalajokilaakson Nkk, jiicee-lapsonen 1983-1996
Jyväskylän Nkk, jäsen 2010-2014
Aurajoen Nkk, jäsen 2014-