N

Nuorkauppakamari valitsi vaikuttajansa

Suomen Nuorkauppakamarit ry valitsi viikonloppuna Kankaanpään Nuorkauppakamarin jäsenen Jenni Rajahalmeen järjestön kansalliseksi puheenjohtajaksi vuodelle 2017.

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n vaalikokous keräsi yli 600 nuorkauppakamarivaikuttajaa Hämeenlinnaan 14.–16.10.2016. Suomen Nuorkauppakamarit ry:n päätapahtuma tarjosi jälleen monipuolisen kattauksen koulutuksia ja työpajoja kestävän johtajuuden teemoilla.

Vaalikokouksessa valittiin vuodelle 2017 vastuulliset tekijät Suomen Nuorkauppakamareiden hallitukseen ja keskusliiton muihin tehtäviin.


Paikka, jossa persoonat saavat loistaa

Suomen Nuorkauppakamarin yksi keskeisimmistä tavoitteista on vauhdittaa jäsentensä menestymistä työelämässä. Jenni Rajahalme haluaa saada suomalaiset yritykset ymmärtämään, että nuorkauppakamarit voivat antaa yrityksille ainutlaatuisen ympäristön kouluttautua ja kehittyä.

– Tarvitsemme ihmisiä, jotka ovat valmiita mukautumaan muutoksiin ja ottamaan työelämän haasteet vastaan positiivisesti oppimisen ja itsensä kehittämisen kautta. Nykyinen koulutusjärjestelmä ei tue nuoria vuorovaikutus- ja työelämätaidoissa siinä määrin, kuin sille olisi tarvetta tämän päivän työelämän murroksessa.

Tuore kansallinen puheenjohtaja kuvailee itseään melko mahdottomaksi persoonaksi. Jenni Rajahalme tekee asiansa selväksi suoraan – sanoja ja huumoria säästelemättä. Räiskyvä tyyli ja kanssaihmisiä innostava asenne ovat kantaneet pitkälle: Jenni on toiminut kuudessa eri hallitusvirassa paikallisjärjestössään ja neljässä luottamusvirassa Länsi-Suomen alueella. Kansallisessa keskusliitossakin hän on ehtinyt vaikuttaa jo kolme vuotta.

– Vaalikampanjat pakottavat heittäytymään. Niiden kautta on tullut opittua paljon itsestä ja tavasta tehdä töitä, Jenni, 36, pohtii.

Jenni Rajahalme toimii viestintätoimisto Kumppaniassa osakkaana sekä vastaa Prizztechin YES-yrittäjyyskasvatuskeskuksen toiminnasta.


Vuoden 2017 SNKK:n keskusliiton vaikuttajat:

Keskusliitto 2017

 

Jenni Rajahalme, kansallinen puheenjohtaja, Kankaanpään Nuorkauppakamari ry
Lauri Valtonen, kansallinen varapuheenjohtaja, Porin Nuorkauppakamari ry
Hanna Toimi, kehitysjohtaja, kansainvälisyys, Pirkanmaan Nuorkauppakamari ry
Elna Jokinen, kehitysjohtaja, yhteiskuntavaikuttaminen, Salon Nuorkauppakamari ry
Maria Sippala, koulutusjohtaja, Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamari ry
Sami Siurola, viestintäjohtaja, Tampereen Nuorkauppakamari ry
Mikko Karttunen, talousjohtaja, Joensuun Nuorkauppakamari ry
Lauri Tolvas, aluejohtaja alue A (Etelä-Suomi), Helsingin Nuorkauppakamari ry
Niina Härkönen, aluejohtaja alue B (Itä-Suomi), Kotkan Nuorkauppakamari ry
Sina Rosengrén, aluejohtaja alue C (Länsi-Suomi), Pirkanmaan Nuorkauppakamari ry
Tiia Mustonen, aluejohtaja alue D (Pohjois-Suomi), Kuusamon Nuorkauppakamari ry
Ellimaija Ahonen, johdon assistentti, Pirkanmaan Nuorkauppakamari ry
Päivi Karkkola, lainopillinen neuvonantaja, Rovaniemen Nuorkauppakamari
Mervi Vuorinen, edellinen kansallinen puheenjohtaja, Lohjan Nuorkauppakamari ry


Muihin keskusliiton virkoihin valitut:

Jani Wahlman, viestintäpäällikkö, Porin Nuorkauppakamari ry
Michaela Palmgren, kansainvälisyyspäällikkö, Vaasan Nuorkauppakamari ry
Sanna Mathlin, koulutuspäällikkö, Liminganlahden Nuorkauppakamari ry
Antti Laakoli, kansallinen päällikkö, projektit ja toiminta, Muuramen Seudun Nuorkauppakamari ry
Anu Haapasalo, palkintopäällikkö, Kokkolan Nuorkauppakamari ry
Ville Hanski, kilpailupäällikkö, Tuottava Idea, Järvenpään Seudun Nuorkauppakamari ry
Mia Danielsson, kilpailupäällikkö, Vuoden Nuori Menestyjä, Tammerkosken Nuorkauppakamari ry
Sanna Heino, kilpailupäällikkö, Vuoden Nuori Johtaja, Forssan Seudun Nuorkauppakamari ry


Keskusliiton kutsuvirkoihin kutsutut:

Sanna-Riikka Hakio, vastuualueena KV-koulutukset, Oulun Nuorkauppakamari ry
Irene Lamberg, vastuualueena SNKK:n strategia 2017–2020, Lohjan Nuorkauppakamari ry


Lisätiedot:
Jenni Rajahalme
kansallinen puheenjohtaja 2017
puh. 040 720 5755
jenni.rajahalme@jci.fi
www.nuorkauppakamarit.fi

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedIn