Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Oikeanlaista kannustamista, oikeaan aikaan!

Lähdin mukaan nuorkauppakamaritoimintaan kaksi vuotta sitten. Ajattelin, että sen kautta kohtaisin kehittämisestä innostuneita, eteenpäin pyrkiviä ja kanssani samanhenkisiä ihmisiä. Nuorkauppakamaritoiminnan ajattelin myös vaikuttavan positiivisesti urakehitykseeni sekä tulevaisuuden haaveisiin. Pirkanmaan nuorkauppakamari oli luontainen valinta, jonka toimintaan lähdin mukaan rytinällä. Onnistumisen hetkiä, positiivisia ihmisiä, paljon palkitsevaakin työtä. Sitä on sisältänyt nämä pari vuotta nuorkauppakamari toiminnassa.

Työelämässä sairaanhoitajana aloitin tiiminvetäjänä, jonka jälkeen siirryin kotipaikkakunnallani palveluvastaavaksi samaiseen palvelukeskukseen. Henkilöstöjohtamista ja kehittämistä vaativat työtehtävät olivat minulle mieleisiä. Kuitenkin SOTE-alan haasteet saivat pohtimaan sitä, mitä tulevaisuudessa tulisi tehdä vieläkin paremmin. Monesti pohdin, mikä olisi oikea liike ja minne suuntaan. Opintoja tuli suoritettua ja ne antoivat paljon lisää työkaluja kehittämistyöhön. Henkisen pääoman kehittäminen on minusta merkityksellistä. En kuitenkaan ollut valmis jäämään tähän vaan tahtotilani oli päästä vaikuttamaan enemmän ja kokonaisvaltaisemmin siihen, miten yhteistyöllä, työhyvinvoinnilla, läsnäololla, osallisuudella ja kohtaamisilla saadaan aito ja inhimillinen asiakaskokemus.

Olen erittäin onnellinen siitä, että nuorkauppakamari on saattanut minut yhteen ihanien ihmisten kanssa ja olen saanut aitoja ystäviä. Nämä ihmiset ovat myötävaikuttaneet päätöksiini kohti haaveitani, joita meinasi katkaista ajatus mm. liian pitkästä työmatkasta. Tutusta ja turvallisesta lähteminen ei ollut helppoa, mutta jälkeenpäin ajatellen oikea päätös.

Erilaisten keskusteluiden, oikeanlaisen kannustamisen ja tuen myötä tunsin, että minuun uskottiin. Rohkaistuin tekemää haaveista totta. Työpaikan vaihdoksen myötä työskentelen nykyisin SOTE-alan palveluyrityksessä palveluesimiehenä ja vastaan nyt laaja-alaisesta palvelutuotannosta alueellani. Päivittäinen työmatkani on 180km.

”Ihaninta on huomata, miten paljon ihmisiä siellä oman selän takana seisookaan silloin kun on vaikeiden päätösten aika. Sillä, että joku uskoo sinuun on valtava merkitys.”

TEKSTI: VILHELMIINA JALONEN

Vilhelmiina Jalonen

* Parkanosta, empaattisen johtamistyylin puolestapuhuja
* Vanhustyön lähihoitaja, gerontologisen hoitotyön sairaanhoitaja (AMK), johtamisen erikoisammattitutkinto: henkilöstön johtaminen, sairaanhoitaja (YAMK) vanhustyö 2017-
* Palveluesimies, SOTE- alan palveluyritys

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Vihdin Nuorkauppakamarin senaattori Mike von Wehrt on valittu Suomen Senaatin puheenjohtajaksi kaudelle 2018–2019. Suomen Senaatin, JCI Senate in Finland ry:n, vuosikokous pidettiin Porissa 19.8.

Next Post

Pankkimaailmasta ohjelmistorobotiikan asiantuntijaksi – kiitos kamaritoiminnan

Read next