N

Pekka Hyysalo on valittu Vuoden Positiivisimmaksi Suomalaiseksi 2014

Positiivareiden ja Suomen Nuorkauppakamareiden raati on valinnut Vuoden Positiivisimmaksi Suomalaiseksi ex-freestylelaskija Pekka Hyysalon.

Raati nosti esille Hyysalon asenteen: sen kuinka ihminen voi rankoissakin olosuhteissa itse valita tapansa tarkastella mahdollisuuksiaan.

Maailman huipulla urheileva Pekka Hyysalo, 24, vammautui vakavasti hiihtomäessä keväällä 2010. Lääkäreiden ennusteet aivovammapotilaalle olivat synkät. Pekka kertoo vammautumisensa jälkeisestä ajasta: ”Mietin pitäisikö minun vain takertua itsesääliin. Samalla ajattelin, että jos jään makaamaan, en ole mitään.”

Pekka päätti taistella. Hän perusti myös FightBack -yhteisön, jonka tavoitteena on kerätä varoja loukkaantuneiden ihmisten kuntouttamiseen. Samalla hän asetti itselleen tavoitteen juosta seitsemän vuoden kuluessa New Yorkin maraton.

Syyskuun 6. päivänä Hyysalo ottaa askeleen kohti unelmaansa järjestämällä 2,6 kilometrin juoksukilpailun Turussa. ”Haluan esimerkilläni kannustaa ihmisiä liikkumaan ja haastamaan itsensä. Jos minä pystyn siihen, niin varmasti pystytte tekin. Jokainen askel kohti asetettua tavoitetta on tärkeä, sekä urheilussa että muilla elämän osa-alueilla”.

Elämäntyöpalkinto Esa Saariselle

Samalla myönnettiin Positiivisuuden Elämäntyöpalkinto filosofi Esa Saariselle. Filosofi ja kirjailija Esa Saarisen pitkä ja keskeytyksetön ura on jättänyt pysyvät jalanjäljet suomalaiseen yhteiskuntaan. Nyt jaettava elämäntyöpalkinto on kohdallaan huolimatta siitä, että Esa Saarinen on nuori kuusikymppinen, joka vielä jatkaa työtään toivottavasti kymmeniä vuosia eteenpäinkin.

Raati halusi antaa tunnustusta miehelle joka on sinnikkäästi pitäytynyt omassa linjassaan, näyttänyt kuinka kunnioittaa läheisiään ja rakastaa räiskyvästi. Erityisesti raati nostaa esiin Saarisen halun nähdä jokaisessa tapaamassaan ihmisessä paljon potentiaalia, mahdollisuuksia ja voimavaroja.

Vuoden positiivisin suomalainen valinnan taustaa
Positiivarit tekee yhteistyötä Suomen Nuorkauppakamareiden kanssa edistääkseen yhteiskunnan positiivista muutosta korostamalla positiivisuutta ja palkitsemalla onnistumisia. Valinnan tarkoituksena on yhteiskunnan haasteiden ja epävarmuuden keskellä herättää suomalaiset näkemään mahdollisuuksia sekä valaa uskoa tulevaisuuteen. Idean isä on yrittäjä ja luennoitsija Juhani Töytäri ja vuoden Positiivisin Suomalainen on valittu vuodesta 1993 lähtien.

Lisätietoja Vuoden Positiivisin Suomalainen valinnasta: vps.positiivarit.fi

Pekka Hyysalon kuva / Positiivarit

 

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedIn
,