Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Strategia!-koulutuksen pääkouluttajavalinta ja tiimikouluttajahaku 2017

Strategia! on strategisen suunnittelun koulutus, joka on tarkoitettu kamarin hallitusviroissa toimiville tai niihin hakeutumassa oleville tulevaisuuden tekijöille. Koulutus auttaa osallistujaa kehittämään strategista ajattelua vaativia johtajuustaitojaan, joita tarvitaan myös työelämässä ja henkilökohtaisessa kasvussa.

Koulutus on yksi Suomen Nuorkauppakamareiden laadukkaimmista ja houkuttelevimmista koulutuksista.

Vuonna 2017 Strategia! -koulutuksen järjestää Kouvolan Nuorkauppakamari 5. – 7.5.2017.

Antti Immonen vuoden 2017 pääkouluttajaksi

Antti ImmonenAntti Immonen Kuopion Nuorkauppakamarista on valittu vuoden 2017 Strategia!-koulutuksen pääkouluttajaksi. Viime vuonna hän toimi Keurusselällä tiimikouluttajana ja osallistui itse Strategia! -koulutukseen kaksi vuotta sitten.

Antilla on kokemusta nuorkauppakamaritoiminnasta jo vuodesta 2003 lähtien ja hän on toiminut useissa tehtävissä ja hallitusviroissa Kuopion ja Joensuun nuorkauppakamareissa. Vuonna 2017 Antti toimii alueen D koulutuspäällikkönä ja mm. sparraa D-alueen sekä Kuopion kamarin strategiaprosesseja.

Strategian jalkauttamisen kokemuksia käsitellyt pro gradu sekä työkokemus laadun ja kehittämisen parissa laatusuunnittelijana ovat myös Antin strategiaosaamisen taustalla. Koulutukseltaan Antti on kasvatustieteen maisteri ja työskentelee nykyisin lehtorina Kuopion koulutoimessa.

Haemme koulutukselle tiimikouluttajia – lähetä hakemus 10.2. mennessä!

Tiimikouluttajat ovat avainasemassa yhdessä pääkouluttajan, koulutuspäällikön sekä järjestävän kamarin kanssa viikonlopun onnistumisessa. Viikonloppu tarjoaa hienon mahdollisuudenkasvaa kouluttajana, kehittää edelleen omaa strategiaosaamista sekä oppia työelämässä hyödynnettäviä taitoja.

Tiimikouluttajaksi voi hakea kuka tahansa nuorkauppakamarin jäsen seuraavin edellytyksin:

  • Olet suorittanut Future Chapter – tai Strategia!-koulutuksen
  • Sinulla on aiempaa kouluttajakokemusta
  • Sinulla on halua ja kykyä toimia tiimin kannustavana ohjaajana sekä tukea osallistujien oppimis- ja kasvamiskokemusta
  • Sinulla on vankka nuorkauppakamarikokemus (toiminut esim. useammissa kamariviroissa)
  • Olet halukas ja kykenevä aktiiviseen yhteydenpitoon kouluttaja- sekä osallistujatiimin kanssa ennen koulutusta
  • Omaat hyvät vuorovaikutustaidot
  • Pystyt osallistumaan puolen päivän kouluttajakoulutukseen 4.3 etäkokouksena ja 22.4 Lahdessa sekä pystyt tarvittaessa käyttämään nykyaikaisia e-learning -työkaluja.
  • Sinulla on osaamista ja ymmärrystä Suomen Nuorkauppakamareiden uudesta strategiasta.

Lähetä vapaamuotoinen hakemuksesi sekä ajan tasalla oleva kantakorttisi koulutusjohtaja Maria Sippalalle 10.2.2017 mennessä: maria.sippala@jci.fi

Tiimikouluttajavalinnat tehdään 26.2.2017 mennessä yhdessä koulutusjohtajan, koulutuspäällikön ja pääkouluttajan kanssa.  Mikäli hakemuksien perusteella ei pystytä täyttämään avoimia kouluttajapaikkoja, täytetään puuttuvat paikat vaihtoehtoisella menettelyllä.

Lisätietoja tiimikouluttajan tehtävistä antaa koulutuspäällikkö Sanna Mathlin, 044-557 7022 / sanna.mathlin@jci.fi

Save

Save

Save

Save

Save

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Now it is time to apply for the rights to organize the Nordic Academy 2017

Next Post

Haku kansainvälisten palkintojen palkintotuomariksi on alkanut!

Read next