Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Toiminta tempaisi mukaansa

Saga Iinatti, Kuopion nuorkauppakamari, alue D, kumppanivastaava (BUS) 2020

Miksi liityit toimintaan?

– Muutin Kuopioon puolisoni kanssa syksyllä 2017, tuntematta ennestään kaupungista ketään. Vaikka olin kuullut kamarista jo aiemmin, viimeinen sysäys tuli toiminnasta innostuneelta työkaveriltani.

Mikä on parasta?

– Kaikki! Uudet ystävät ja verkostot, erilaiset kouluttautumismahdollisuudet, projektien tekeminen ja monet kokousreissut. Lisäksi nyt äitiysvapaalla ollessani olen saanut muutakin mielekästä tekemistä vauva-arjen rinnalle.

Mikä on yllättänyt?

– Yllätti miten kamaritoiminta tempaisi mukanaan. Totta kai siihen vaikuttaa oma aktiivisuus, koska lähdin Joensuussa järjestettyyn New Dees -tapahtumaan heti koejäseneksi liityttyäni marraskuussa 2017.

Minkälaisia tavoitteita sinulla?

– Haluan olla aktiivinen myös tulevina vuosina: tarkoitti se sitten mukana oloa erilaisissa paikallisissa projekteissa, hallitustyöskentelyä tai alueella toimimista. Tänä vuonna olen toiminut Kuopion kamarin hallituksen viestintätiimissä ja ensi vuonna olen hallituksen kumppanivastaavana.

Mieleenpainuvin kamarimuistosi?

– Päällimmäisenä mielessä on mahtava maailmankokous Tallinnassa, mikä toi yhteen kamarilaisia ympäri maailmaa.

Teksti Heta Jyrälä, Kuva Digimag/Jessika Narkaus

 

Miksi mukaan nuorkauppakamaritoimintaan?

  1. Tekemällä oppiminen. Tykkään tehdä asioita käytännössä, joten projekti- ja hallitustyöskentely sopivat minulle mainiosti. Yhdessä tekemällä oppii samalla itsestä ja muista.
  2. Ihmiset ympäri maailmaa. Ihmiset ovat tämän harrastuksen suola. On ihanaa matkustaa toiselle puolelle Suomea ja tavata pitkästä aikaa vanhoja ystäviä sekä tutustua uusiin ihmisiin.
  3. Turvallinen oppimisympäristö. Kamari ja kamarilaiset tarjoavat kannustavavan ympäristön epämukavuusalueelle menemiseen, itsensä ylittämiseen ja tarvittaessa myös mokailuun.
  4. Ympäristöön positiivisesti vaikuttaminen. Kamarin kautta pääsee vaikuttamaan siihen, millaisessa kaupungissa ja ympäristössä elämämme. On hienoa olla osa tätä toimintaa.

 

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Sanna Heino senaattoriksi #78141

Next Post

Uteliaisuus, itsetuntemus, verkostot – nuoren johtajan resepti

Read next