Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Tuottava Idea -kilpailu alkaa nyt

[Tiedote] ePressi
Julkaistu: 01.04.2014 klo 06:00
Julkaisija: Suomen Nuorkauppakamarit ry

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n Tuottava Idea -kilpailu käynnistyy. Kilpailun hakuaika on 4.4.–16.5.2014. Kilpailun suojelijana toimii Tero Ojanperä, Managing Partner and Co-founder, Vision+. Tuottava Idea -kilpailun avulla edistetään innovatiivisuutta ja etsitään uusia, tuottavia ideoita jo 37. kerran.

Tuottava Idea -kilpailuun voi osallistua mikä tahansa tuotteeseen, palveluun, tuotantomenetelmään, liikeideaan tai muuhun yritystoimintaa edistävään toimenpiteeseen liittyvä idea. Palkittava hanke voi olla kehitetty julkisella tai yksityisellä sektorilla. Idea saa olla enintään kolme vuotta vanha ja se pitää olla jo tuottavassa käytössä.

Kilpailun tarkoitus on lisätä yrittämisen yleistä arvostusta korostamalla omiin ideoihin perustuvien ja riskejä ottavien päätöksentekijöiden merkitystä kansantaloudelle sekä hyvinvoinnin lisäämiselle.

Uudet ideat esiin

Arviointikriteereinä käytetään hankkeen tuoreutta ja innovatiivisuutta, idean toteuttamista/käyttöönottoa tuottavaan käyttöön, kestävän kehityksen huomioimista sekä hankkeen tulevaisuuden kilpailukykyä ja menestymismahdollisuuksia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Erityisesti PK-yrityksiä kannustetaan osallistumaan kilpailuun. Tuottava Idea -kilpailussa palkitaan parhaat ideat kolmessa eri sarjassa, jotka ovat Yrityssarja, Yhteiskuntasarja ja Palveluliiketoimintasarja.

Tuottava Idea -kilpailu järjestetään valtakunnallisena kilpailuna. Suomi on jaettu neljään kilpailualueeseen. Alueraadit valitsevat aluevoittajat ja muut jatkoon pääsijät. Jatkoon päässeet ideat päätyvät kansallisen raadin arvioitavaksi. Voittaja palkitaan 27.11.2014 Kauppakamari Forumissa.

Ideoita arvioivat valtakunnallisessa tuomaristossa kilpailun suojelijan Tero Ojanperän lisäksi Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala, Keskuskauppakamarin asiantuntija Kaisa Saario, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen, Suomen Teollisuussijoitus Oy:n johtaja Henri Grunsten, Paltan edustaja, Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kansallinen puheenjohtaja Irene Lamberg sekä Suomen Nuorkauppakamarit ry:n toimitusjohtaja Timo Wallenius.

Yhteistyökumppaneina kilpailussa vuonna 2014 toimivat: Suomen Teollisuussijoitus Oy, Suomalaisen Työn Liitto, Suomen Yrittäjät, Keskuskauppakamari, Kopijyvä Oy sekä Palvelualojen Työnantajat (Palta).


Lisätietoja:

Jani Sund
kansallinen projektipäällikkö
Tuottava Idea -kilpailu 2014
puh. 040 583 9545
jani.sund@jci.fi
www.tuottavaidea.fi

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Suomalaisen Johtamisen Päivät 9.-10.6.2014

Next Post

Kestävä kasvu puhuttaa European Economic Experts’ Forumissa

Read next