N

Tuottava Idea-kilpailussa palkittiin Etelä-Suomen parhaat ideat

Suomen Nuorkauppakamareiden Tuottava Idea -kilpailun avulla edistetään innovatiivisuutta ja etsitään uusia, korkeintaan 3 vuotta vanhoja jo tuottavassa käytössä olevia uudenlaisia bisnesideoita. Tuottava Idea –kilpailussa on kolme sarjaa: yritys-, yhteiskunta- ja palveluliiketoimintasarjat. Kilpailuun voi osallistua mikä tahansa tuotteeseen, palveluun, tuotantomenetelmään, liikeideaan tai muuhun yritystoimintaa edistävään toimenpiteeseen liittyvä idea.

  • ”Kilpailun tavoitteena alusta saakka on ollut edistää yrittäjyyden arvostusta ja osoittaa mikä osuus ja merkitys innovaatioilla on talouselämämme terveessä kasvussa sekä elintasomme positiivisessa kehityksessä. Kilpailun alkuperäinen tavoite on vähintään yhtä ajankohtainen nyt kuin sen aloitusvuonna 1977”, kertoo alueprojektipäällikkö Päivi Savolainen Salon Nuorkauppakamarista. ”Saimme Etelä-Suomen alueelta eli Nuorkauppakamareiden A-alueelta 13 hyvää hakemusta kilpailuun. Näistä hakemuksista tuomaristo valitsi alueen parhaimmat”, jatkaa Savolainen.

Arviointikriteerejä olivat mm. idean uutuusarvo, innovatiivisuus, idean toteuttaminen tuottavaan käyttöön, kestävän kehityksen huomioiminen sekä idean skaalautuvuus ja kansainväliset mahdollisuudet. Palkittava hanke voi olla kehitetty julkisella, yksityisellä tai kolmannella sektorilla. Kilpailun alueelliset voittajat jatkavat kansalliseen kilpailuun, jonka palkintona on muun muassa onnitteluteksti New Yorkin Times Squaren valotaulussa. Palkinnon on mahdollistanut kilpailun yhteistyökumppani Nasdaq.

A-alueella palkittiin jokaisen sarjan voittajat sekä kunniamaininnan saaneet. Yksi voittajista Beemray Oy:n Honeypot -tuote.

  • ”Honeypotissa on kyse kuluttajien käyttäytymismallien analysoimisesta. Tämän kautta esimerkiksi isot mediayhtymät osaavat kohdentaa omat viestinsä oikeaan paikkaan ja kohderyhmään. Täll hetkellä haluamme kasvaa Euroopassa”, kertoo yksi yrityksen perustajista Tatu Salminen. ”Katsoin etukäteen aikaisemmin palkittuja ideoita ja minua alkoi ihan jännittämään, koska listalla oli tosi kovia nimiä. Toivottavasti tämä palkinto on myös enne meidän kasvulle”, jatkaa Salminen.

 

Alue A voittajat 2016 perusteluineen:

Yrityssarja:

 

Voittaja: LED Tailor Innova7ion: Wisdom Module UV LED teknologia bakteerien puhdistukseen

Tuomariston kommentit: Omaa paljon kasvu- ja vientipotentiaalia. Idea edustaa vahvaa, kasvavaa alaa.  Idea tukee myös kestävää kehitystä.

 

Kunniamaininta: Pilaster Oy: Pilaster järjestelmä

Tuomariston kommentit: Ideana vahva ja vakuuttava. Idea on ajankohtainen, innovatiivinen ja siinä nähdään kysyntää niin koti- kuin ulkomailla.

 

Palveluliiketoimintasarja:

 

Voittaja: Beemray Oy: Beemray Honeypot

Tuomariston kommentit: Uskottavaa toimintaa, johon panostetaan isosti. Hieman vastaavanlaisia ideoita saattaa olla jo ehkä olemassa, mutta tuomaristo näkee juuri tässä ideassa ja tuotteessa paljon mahdollisuuksia.

 

Kunniamaininta: Doerz Co Oy: Doerz P2P elämysten markkinapaikka

Tuomariston kommentit: ”Elämysten AirBnB”, kasvupotentiaalia löytyy ja idea tulisikin viedä isompiin kaupunkeihin saavuttaakseen todellista kasvua. Raikas ja uusi idea!

 

Yhteiskuntasarja:

 

Voittaja: Gold&Green Foods: Nyhtökaura

Tuomariston kommentit: Todella hyvä ja ajankohtainen idea. Ollut isosti julkisuudessakin ja kiinnostusta löytyy. Omaa ison kasvupotentiaalin ja tuo suomalaista osaamista hienosti esille kansainvälisestikin. Ekologinen.

 

Kunniamaininta: Smartsalo ry: Smartsalo yhteisö

Tuomariston kommentit: Idea, joka vastasi tarpeeseen juuri oikeassa hetkessä. Idea on vaikuttanut ihmisten työelämän jatkuvuuteen ja tsempannut monia eteenpäin vaikeassa paikassa. Tämä on malli, joka on monistettavissa muuallekin.

 

 

 

 

Lisätietoja:

Päivi Savolainen, Alue A, Tuottava Idea alueprojektipäällikkö, paivi.parkka@gmail.com, 0505984306

Kristian Seppänen, Kansallinen projektipäällikkö, Tuottava Idea -kilpailu 2016, kristian.seppanen@jci.fi

www.tuottavaidea.fi