N

Vaalijännitystä ja säihkyviä juhlia

Syksy on nuorkauppakamarissa jännittävää aikaa kun vaalikampanjointi seuraavan vuoden viroista on kuumimmillaan. Uudet tekijät valitaan niin paikallisiin kamareihin, alueille kuin kansallise tasolle.

Nuorkauppakamarin kantava ajatus on itsensä kehittäminen ja learning by doing –asenne. Toiminta tarjoaa monipuolisesti oppimisen ja vaikuttamisen paikkoja niin paikallisella, alueellisella, kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla mutta vain yhden vuoden ajan yhdessä virassa. Tämä haastaa oppimaan mutta antaa myös mahdollisimman monelle tilaisuuden oppia. Vuoden 2015 aluehallituksien tekijät valitaan syyskuun aikana aluevaalikokouksissa ja kansalliset virat täytetään 10.-12.10. pidettävässä kansallisessa vaalikokouksessa Helsingissä. Kannattaa ehdottomasti lähteä paikan päälle kannustamaan ehdokkaita, oppimaan ja innostumaan sekä tietysti seuraamaan sunnuntaina käytäviä vaaleja!

Hienon seminaariohjelman ja vaalien lisäksi vaalikokouksessa vaihdetaan myös vapaalle. Viikonlopun käynnistää tulojuhla, jossa päästään 1920-30-luvun salakapakkatunnelmaan ja lavan valtaavat burleskitähdet. Illan aikana palkitaan paras aikakauden puku, joten nyt on korkea aika vierailla alkaa etsimään sopivaa asua!

Lauantai huipentuu iltagaalaan Finlandia talolla Töölönlahden rannalla. Gaala tarjoaa huikeat puitteet ja korkeatasoisen illallisen laadukkaiden juomien kera. Illan showsta vastaa supersuosittu Grooving High Allstars, josta voit kurkata esimakua täältä.

Sinulla on vielä viikko aikaa rekkaroitua mukaan, joten enää ei voi jäädä miettimään! Rekkarointi kansalliseen vaalikokoukseen sulkeutuu 1.10.

www.ele2014.fi »

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on Google+Share on LinkedIn
,