Nuorten Taloustaidot

Nuorten Taloustaidot toteutetaan vuonna 2022 ensimmäistä kertaa kansallisella tasolla.

Kyseinen projekti on saanut alkunsa Pirkanmaalla vuonna 2018. Aiheeseen liittyvät koulukiertueet herättivät paljon kiinnostusta, niin opiskelijoiden kuin opettajien keskuudesta ja positiivista palautetta saatiin aina vanhempia myöden. Projekti lähti leviämään useisiin paikalliskamareihin ja sitä on toteutettu jo yli kymmenellä eri paikkakunnalla. Koska aihe on ajankohtainen ja opiskelijat toivovat lisätietoa aiheeseen liittyen, on Suomen Nuorkauppakamarit päättänyt kasvattaa projektin kansalliseksi projektiksi.

Nuorten Taloustaidot –projektin tavoitteena on:

  • lisätä nuorten aikuisten tietoisuutta vastuullisesta taloudenpidosta sekä oman taloutensa organisoinnista
  • kannustaa nuoria ottamaan vastuu oman taloutensa hallinnasta
  • kasvattaa uutta sukupolvea vastuulliseen kuluttamiseen
  • ennaltaehkäistä erilaisten velkakierteiden syntyä ja sitä kautta muiden elämänhallinnan haasteiden lisääntymistä.

Projektin toteutus on kaksiosainen. Ensimmäinen osio toteutetaan 15.7 Porissa, SuomiAreenalla. Kansallinen projektitiimi järjestää aiheeseen liittyvän paneelikeskustelun, mihin mm. projektin pääyhteistyökumppaneilla on mahdollisuus osallistua.

Kansallinen Nuorten Taloustaidot -viikko järjestetään viikolla 41. Tuolloin paikalliskamareilla ympäri Suomen on mahdollista ottaa osaa projektiin, jalkautumalla alueen toiseen asteen oppilaitoksiin.

Lisätietoja kansallisesta toteutuksesta saat Nuorten Taloustaidot -projektipäälliköltä. Sivulle tullaan myös päivittämään kevään aikana kaikki toteutukseen osallistuvat paikalliskamarit ympäri Suomen.

Nuorten Taloustaidot –kansallinen projektipäällikkö
Anne-Mari Mansikka
anne-mari.mansikka@jci.fi
0505690885

Yhteistyökumppanit
Mukana paikallisesti toteuttamassa

Airiston Nuorkauppakamari

Auranmaan Nuorkauppakamari

Forssan Seudun Nuorkauppakamari

Hämeenlinnan Nuorkauppakamari

Aurajoen Nuorkauppakamari

Joensuun Nuorkauppakamari

Järvenpään Seudun Nuorkauppakamari

Kalajokilaakson Nuorkauppakamari

Kankaanpään Nuorkauppakamari

Keski-Uudenmaan Nuorkauppakamari

Kokkolan Nuorkauppakamari
Kouvolan Nuorkauppakamari

Lahden Nuorkauppakamari

Mikkelin Nuorkauppakamari

Oulun Nuorkauppakamari

Pirkanmaan Nuorkauppakamari

Porvoon Nuorkauppakamari

Raisio-Naantalin Nuorkauppakamari

Rauman Nuorkauppakamari

Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamari

Tampereen Nuorkauppakamari

Valkeakosken Nuorkauppakamari