Vastuullisen Bisneksen Viikko toteutetaan vuonna 2023 ensimmäistä kertaa kansallisella tasolla tässä muodossa.

Vastuullisen Bisneksen Viikon tarkoituksena on nostaa esille yhteiskunnassa vastuullista ja vaikuttavaa liiketoimintaa. Paikallistoteutukset tulevat olemaan projekteja, koulutuksia tai tapahtumia, joiden tavoitteena on nostaa viikon teemoja esille.

Vastuullisen Bisneksen viikon teemoja ovat vuonna 2023 muun muassa taloustaidot, yritysvastuu, kiertotalous ja hyvät työolot.

 

Vastuullisen Bisneksen Viikon –projektin tavoitteena on:
  • nostaa esille vastuullisen bisneksen teemoja ja saada aikaan keskustelua niiden ympärillä
  • kannustaa jokaista ottamaan vastuu oman taloutensa hallinnasta
  • kasvattaa tietämystä vastuulliseen kuluttamiseen
  • ennaltaehkäistä erilaisten velkakierteiden syntyä ja sitä kautta muiden elämänhallinnan haasteiden lisääntymistä.

Kansallinen Vastuullisen Bisneksen Viikon järjestetään viikolla 20. Tuolloin paikalliskamareilla ympäri Suomen toteuttavat projektia omien aiheiden ja teemojen ympärillä.

Lisätietoja kansallisesta toteutuksesta saat Vastuullisen Bisneksen Viikon -projektipäälliköltä. Sivulle tullaan myös päivittämään kevään aikana kaikki toteutukseen osallistuvat paikalliskamarit ympäri Suomen.

 

Vastuullisen Bisneksen Viikko -kansallinen projektipäällikkö

Karoliina Hiltunen

karoliina.hiltunen(at)jci.fi

puh. 050 912 6085